Kun Francis tuli kaleeriin, hän tarkasteli sen miehistöä. Ne eivät olleet genovalaisia, niin kuin hän oli olettanut, vaan kaikenlaista kokoonhaalittua roskaväkeä kaikista Välimeren satamista, minkä heti saattoi nähdä heidän puvuistaan. Siellä oli kreikkalaisia, maureja ja espanjalaisia, mutta maureja oli eniten, noin puolet miehistöstä. Sitten hän tarkasteli kapteenia, joka innokkaasti luki läpi hänelle jätettyjä papereita. Niin pian kuin Francisin katse osui häneen, hämmästyi hän, sillä hän tunsi heti paikalla miehen, jonka aikeet hän kahdesti oli tehnyt tyhjäksi, nimittäin Ruggiero Mocenigon, ja käsitti samalla, että hänen henkensä oli nyt vaarassa.
Kun Ruggiero oli lukenut läpi kirjeen, joka oli osoitettu kauppiaan asiamiehelle, avasi hän Marian kirjeen. Luettuaan ensimmäiset rivit hän katsahti ylös ja hurjan ilon levitessä hänen kasvoilleen hän astui Francisin eteen.
"Vai niin, herra Hammond, kelpo Polani lähettää teidät joksikin aikaa tyttäriensä luo! Kun minä tänä aamuna aloin ajaa takaa tätä kirottua soutuvenettä en tosiaankaan aavistanut, että siinä olisi aarre, joka on minulle enemmän arvoinen kuin kallein lasti. Teitä minä saan kiittää siitä, että elän nyt maanpaossa sen sijaan että olisin rikkaan Polanin vävy. Sekaantumalla minun aikeisiini olette syössyt minut kaikkiin onnettomuuksiini, mutta taivaalle olkoon kiitos, koston hetki on vihdoinkin koittanut! Viekää heidät kaikki kannen alle!" sano hän miehilleen. "Pankaa tuo nulikka kaikkein raskaimpiin kahleisiin ja kiinnittäkää kahleet määrlyllä lattiaan. Te luulitte kai, että heti paikalla hirttäisin teidät tai heittäisin teidät mereen", jatkoi hän kääntyen Francisin puoleen. "Mutta älkää luulko, että kohtelen teitä säälivästi — saatte kestää paljon kidutuksia ennen kuin kuolette!"
Francis ei ollut lausunut sanaakaan sen jälkeen, kun Ruggiero oli kääntynyt hänen puoleensa, vaan oli katsellut vain rauhallisesti ja melkein halveksuen vastustajaansa; mutta jokainen hermo ja lihas hänen ruumiissaan oli jännittynyt ja valmiina toimintaan. Hän oli odottanut, että Ruggiero heti karkaisi hänen kimppuunsa ja siinä tapauksessa hän oli päättänyt hyökätä hänen kimppuunsa ja myydä henkensä niin kalliista hinnasta kuin suinkin.
Merimiehet tarttuivat kiinni Francisiin ja hänen tovereihinsa ja heittivät heidät lastiruumaan, jossa oli jo satakunta vankia. Raskaat käsiraudat kiinnitettiin hänen käsiinsä. Niin kuin Ruggiero oli käskenyt, lyötiin ketjut määrlyllä lattiaan kiinni, niin että hänen oli pakko joko istua tai maata. Naxoksen kapteeni istahti hänen viereensä.
"Kuka on tuo merirosvopäällikkö, herra Francesco, joka tuntee hyvin teidät ja on teille niin vihoissaan? Murteestaan päättäen hän on varmaankin venetsialainen. Mutta miten joku venetsialainen on voinut tulla merirosvolaivan päälliköksi?"
"Se on Ruggiero Mocenigo — sama mies, joka kahdesti on yrittänyt ryöstää herra Polanin tyttäret. Toisella kerralla yritys onnistui ja oikeus olisi tuominnut hänet, jollei hän olisi päässyt vartijoiltaan pakoon."
"Tietysti minä olen siitä kuullut. Olin siihen aikaan merillä, mutta kuulin kerrottavan, miten te tulitte oikeaan aikaan apuun ja pelastitte isäntäni tyttäret. Tuo on siis roisto Mocenigo, joka tuottaa häpeää nimelleen ja perheelleen."
"Painakaa mieleenne tuo nimi, kapteeni, ja mainitkaa se kaikille miehillenne, jotta he, jos joku heistä pääsisi vapaaksi orjuudesta, voivat kertoa Venetsiassa, että Ruggiero Mocenigo on merirosvo ja maurilaisten liittolainen. Minulla tosin ei ole vähintäkään toivoa päästä pakoon, mutta jos te joskus pääsette palaamaan Venetsiaan, niin ilmoittakaa isännällenne, mistä johtui, ettemme me päässeet Korfuun ja miten minä jouduin vanhan viholliseni käsiin. En ole kuitenkaan kadottanut kaikkea toivoani, ehkäpä sittenkin saan itse viedä nuo tiedot perille, ja Mocenigo saa katua sitä, ettei heti ottanut minua hengiltä."
"Se on hyvinkin mahdollista", sanoi kapteeni, "minun on tosiaankin vaikea uskoa, että näin rohkean nuoren miehen täytyisi kuolla tuollaisen roiston käden kautta. Minä puolestani kuolisin paljon mieluummin kuin joutuisin orjaksi.