Laiva oli ankkuroituna lahden pohjukkaan. Rannat olivat matalat, ja vastapäätä laivan ankkuripaikkaa oli rakennusryhmä. Talojen ulkomuodosta huomasi Francis heti, että hän oli Afrikan rannikolla tai jollakin sen lähisaarella. Vangit saivat käskyn astua veneisiin, jotka olivat laivan kupeella, ja niihin tuli myös muutamia merimiehiä. Ruggieroa ei ensin näkynyt, mutta juuri kun Francis aikoi käydä veneeseen istumaan, hän astui ulos hytistään. Toinen käsivarsi ja pää olivat siteessä.
"Pitäkää erikoista huolta tuosta vangista", sanoi Mocenigo merimiehille. "Antakaa hänen pitää käsirautansa, ja asettakaa vahti hänen vankilansa edustalle. Mieluummin kadottaisin koko osani saaliista kuin päästäisin hänet pakoon."
Muitten vankien kahleet oli poistettu, ja kun he tulivat rantaan, kuljetettiin heidät pieniin majoihin, jotka sijaitsivat jonkin matkan päässä kylästä.
Francis suljettiin pieneen koppiin viiden, kuuden muun vangin kanssa. Seuraavana aamuna toiset vietiin ulos, ja Francis sai kaiken päivää olla yksin. Kun he palasivat illalla, kertoivat he, että heidän oli pitänyt purkaa laivan lastia ja kuljettaa se erääseen suureen aittaan kylään.
"He ovat varmaankin saaneet suuren saaliin", sanoi eräs vangeista, joka oli kertonut olleensa kapteenina siinä laivassa, jonka Francis oli nähnyt uppoavan. "Paalien ulkomuodosta saatoin päättää, mitä ne sisälsivät, ja voisin vannoa, että siinä oli tavaraa kahdestatoista eri laivasta. Me, jotka olemme täällä, kuulumme kolmeen laivakuntaan, mutta merimiesten puheista päätellen he ovat lähettäneet kaksi muuta vankilastia toisella laivalla, joka oli seurannut heidän mukanaan. Kerrotaan niinikään, että tuo riita ja melu, jonka mekin kuulimme kannelta, oli johtunut siitä, että kapteeni oli tahtonut palata Korfuun ryöstääkseen sieltä kaksi naista; mutta miehistö tahtoi ensin purjehtia saaliineen kotiin, sillä he pelkäsivät, että joku Venetsian sotalaiva voisi yllättää heidät ja siten he menettäisivät koko palkkionsa. Suurin osa oli tätä mieltä, mutta muutamat pitivät kapteeninkin puolta, sillä hän oli luvannut oman osansa saaliista heille, jos he sen tekisivät.
"Kapteeni tuli kärsimättömäksi ja paljasti miekkansa, mutta hän sekä hänen liittolaisensa voitettiin. Siitä saakka hän on koko ajan pysytellyt hytissään, ei kuitenkaan haavojensa vuoksi, vaan siksi, että hänen kärsimänsä tappio on raivostuttanut häntä. Mutta niin pian kuin meidät sekä lasti on saatu myydyksi, he palaavat Korfuun pannakseen toimeen hänen suunnitelmansa. Me olemme eräällä saarella Tunisin lähellä, ja heti aamulla lähetettiin muutamia taitavia soutajia mannermaalle viemään sanaa niille kauppiaille, joille he myyvät tavaransa. Näyttää olevan tarpeellista toimia salassa, jotta maurilaiset viranomaiset voisivat tekeytyä tietämättömiksi, jos Venetsian puolelta tehtäisiin valituksia."
Kaksi päivää myöhemmin vangit vietiin taaskin ulos, ja vartijat kertoivat, että odotetut kauppiaat olivat saapuneet. Giuseppe, joka tähän asti oli ollut rohkealla mielellä, purskahti epätoivoiseen itkuun, kun hänen oli erottava Francisista. Hän heittäytyi maahan, repi hiuksiaan ja pyysi, että vartijat sallisivat hänen jäädä herransa luo. Hän selitti, että hän ottaisi itsensä hengiltä, jos hänen täytyisi erota hänestä, ja vartijoiden olisi pitänyt käyttää väkivaltaa, jollei Francis olisi pyytänyt Giuseppeä kärsivällisesti alistumaan kohtaloonsa ja luvannut, jos itse pääsisi vapaaksi, tehdä kaikkensa Giuseppen vapauttamiseksi. Vihdoin poika rauhoittui ja seurasi vartijoita. Ei ainoakaan vangeista palannut majaan, ja Francis kohdisti nyt koko huomionsa kahleittensa katkomiseen. Hän oli jo ajatuksissaan suunnitellut jos jonkinlaisia pakoyrityksiä — hän oli tutkinut vahvaa rautaristikkoa ikkunan edessä, mutta huomannut, että se oli niin hyvin liitetty seinään, ettei sitä tietä voinut pakoa ajatellakaan; ja jos hän olisikin voinut päästä ulos ikkunasta, niin kahleet olisivat sittenkin estäneet hänen pakonsa.
Hänellä oli kaksi kahletta, kumpikin kahden jalan pituista, joista toinen kulki oikeasta ranteesta vasempaan nilkkaan ja toinen vasemmasta ranteesta oikeaan nilkkaan. Hänen oli siis mahdoton seisoa täysin suorana eikä hän voinut tehdä ainoatakaan nopeaa liikettä. Ikkuna oli noin neljän jalan korkeudella maasta, ja seisomalla toisella jalallaan ja nostamalla toista niin korkealle kuin suinkin hän saattoi ulottua ristikkoon ja koetella sen vahvuutta. Ne tiedot, joita hänen vankitoverinsa olivat hänelle tuoneet, tekivät hänet melkein hulluksi, ja hän ajatteli paljon vähemmän omaa kohtaloaan kuin tyttöjen, jotka elivät rauhallisessa turvapaikassaan aavistamatta, mistä vaara heitä uhkasi.
Hän oli jo ensimmäisenä päivänä koettanut, voisiko hän saada kätensä vedetyiksi rautarenkaiden läpi, jotka ympäröivät hänen ranteitaan, mutta huomasi heti, että se oli mahdotonta, sillä ne oli niitattu niin tiukalle, että painuivat syvälle lihaan. Siten oli mahdoton päästä vapaaksi. Ainoa keino oli sahata poikki renkaat, mutta siihen tarvittiin työaseita.
Äkkiä Hän keksi hyvän tuuman. Vartija, joka toi hänelle ruokaa, oli sisilialainen ja varmaankin hyvin puhelias luonteeltaan, sillä monta kertaa hän oli keskustellut vankien kanssa. Paitsi pitkää veistä oli hänellä vyössään pieni tikari. Jos saisi sen haltuunsa, tuumi Francis, niin ehkäpä voisi vapautua kahleista. Sen vuoksi hän asettui ikkunan ääreen seisomaan siihen aikaan, jolloin tiesi vartijan tuovan hänelle ruokaa, ja katseli ulos. Kun hän kuuli vartijan astuvan sisään ja sulkevan oven perässään, kääntyi hän taakseen ja sanoi: