"Tule pois nyt", sanoi toinen. "Minä en aio seistä täällä koko yötä. Sinun tikarisi ei ole täällä, se on varma, ja koska minä olen nyt vapaa vartiosta, niin aion lähteä tieheni." Niin pian kuin Francis oli jäänyt yksin, kaivoi hän tikarin esille, sillä hän piti täysin varmana, ettei kukaan enää tänä iltana tulisi hänen luokseen. Jo ensi yrityksellä selvisi, että rauta oli pehmeää, sillä terävä tikari uursi heti syvän loven rautarenkaaseen. Hän yritti yhä uudelleen, ja lovi syveni syvenemistään. Aika ajoin hän tarkasteli tikarin terää, mutta se oli kova ja aivan vahingoittumaton. Hän oli nyt varma, että kärsivällisesti ahertamalla saisi renkaan poikki ja kätensä vapaiksi.
Hän tutki nyt nilkkarautoja. Ne olivat paljon raskaammat, ja kun hän koetteli niitä tikarilla, oli rauta myös paljon kovempaa. Mutta oli liian myöhäistä nähdä mitään, siksi hän piiloitti tikarin jälleen ja kävi kevyemmällä mielellä kuin pitkään aikaan olkivuoteelleen maate. Vaikka hän huomaisikin, ettei voisi saada poikki paksumpia renkaita, saattoi hän aina irrottaa kummankin ketjun päät, kiertää ne jalkojensa ympäri ja päästä sittenkin vapaasti liikkumaan.
KOLMASTOISTA LUKU
Merirosvojen ryöstöretki
Heti kun seuraava aamu valkeni, Francis tarttui työhönsä. Edellisen illan kokemukset toistuivat. Kolmessa, neljässä tunnissa hän saattoi saada kätensä vapaiksi, mutta nilkkarenkaihin tikari ei pystynyt. Hetken aikaa koetettuaan hän luopui tästä yrityksestä, sillä hän pelkäsi, että tikarin terä tylsyisi.
Hän tuumi kokonaisen tunnin, ja keksi vihdoin keinon. Rautaahan voitiin teroittaa hankaamalla sitä kiveä vasten, ja vaikka hän ei voinutkaan katkaista tikarilla rautarengasta, niin ehkäpä se onnistuisi kivellä. Hän alkoi heti tutkia kammion seiniä. Ne eivät olleet raa'asta savesta, niin kuin köyhälistön asunnot yleensä Pohjois-Egyptissä, vaan rakennus oli alun pitäen aiottu joko vankilaksi tai kallisarvoisten kauppatavaroiden säilytyspaikaksi.
Se oli rakennettu kovista kivenlohkareista. Francis luuli, että ne olivat hiekkakiveä, ja tutkiakseen kiven laatua hän kävi istumaan nurkkaan, jonne vartija edellisenä iltana oli laskenut hänen ruokansa ja vesiannoksensa. Ensin hän kostutti osan seinää, sitten hän hieroi kahleen rengasta sitä vasten. Vihdoin hän suureksi ilokseen huomasi kiiltävän kohdan, josta hän näki, että kivi saattoi hangata rautaa.
Mutta turhaan hän väänsi jalkojaan voidakseen hangata niitä muuria vasten, ja siksi hän luopui yrityksestä. Hän tarvitsi irtonaisen kiven, ja hän alkoi sen vuoksi heti kaivaa tikarillaan maata seinän vierestä nähdäkseen, voisiko löytää sellaista. Hetkeen hän ei tavannut ainoatakaan sirua, ja hän tallasi tarkalleen maan paikoilleen hävittääkseen kaikki jäljet.
Kun aamiaisen aika lähestyi, hän lakkasi työstään, mutta syötyään hän jatkoi sitä taaskin. Tutkittuaan seinäviertä aina ovelle saakka hän vihdoin löysi erisuuruisia kiviä, jotka epäilemättä oli hakattu kivilohkareista ovea paikoilleen sijoitettaessa. Sitten hän tasoitti hyvin tarkasti maan pinnan, otti yhden kiven käteensä, ja kostutettuaan sitä alkoi työnsä.
Se kävi hyvin hitaasti, mutta hän huomasi sittenkin, että se onnistui. Hän teki työtä lakkaamatta koko päivän ja kietoi rievun kiven ympärille ehkäistäkseen sen ääntä. Lopulta hänen sormiaan alkoi särkeä, ja hänen oli mahdoton pidellä kivestä kiinni, mutta levättyään pari tuntia jatkoi hän jälleen työtään. Kun vartija tuli sisään, kysyi hän, milloin kaleerin oli määrä lähteä matkaan.