Ruggiero viittasi kärsimättömästi kädellään, ja molemmat miehet poistuivat vankinsa kera.
"Jos olisin saanut osani viime matkan saaliista", sanoi Filippo heidän poistuessaan talosta, "niin en palvelisi häntä päivääkään enää. Mutta niin pian kuin kaleeri palaa takaisin ja rahat on jaettu, karkaan minä tieheni. Olen saanut kyllikseni tästä elämästä. Maurilaisten kanssa ei ole hauska elää, vaikkei saisikaan koiran kohtelua osakseen."
Niin pian kuin Francis oli yksin, ryhtyi hän taas työhönsä, ja iltapuolella olivat renkaat niin pitkälle murrettu, että hän vain hiukan painamalla saattoi saada kätensä ja jalkansa niistä irti. Mutta hän odotti iltaan asti siltä varalta, että joku tulisi jälleen hänen luokseen. Vaikka hän olisikin ollut ilman kahleita, ei hän sittenkään ennen iltaa olisi voinut lähteä pakoon.
Filippo toi tavallista myöhemmin ruokaa, ja Francis kuuli, miten hänen toverinsa torui häntä sen johdosta, ettei hän ennemmin ollut tullut hänen sijalleen.
"Onko kaikki valmista matkaan?" kysyi Francis, kun vanginvartija astui sisään.
"Kyllä, koko miehistö on laivassa. Veneen tulee olla rannassa kello yhdeksältä, ja koska tuuli on varsin heikko, luulen heidän lähtevän heti matkaan."
Hetken kuluttua mies lähti, ja niin pian kuin oli pimeä, Francis irroitti kahleet käsistään ja jaloistaan. Sitten hän kalisteli voimakkaasti kahleitaan ja viskasi ne lattialle. Samassa hän kuuli, että vartija astui ovelle, työnsi avaimen lukkoon ja astui sisään.
"Mitä ihmettä te nyt teette?" kysyi Filippo.
Francis seisoi oven lähellä, niin että vartija astuessaan sisään joutui selin häneen, ja ennen kuin tämä oli ehtinyt lopettaa lauseensa hyökkäsi Francis hänen kimppuunsa ja kaatoi hänet maahan. Hämmästynyt mies ei ennättänyt saada sanaakaan suustaan, kun Francis painoi polvensa hänen rintaansa ja uhkasi häntä tikarilla.
"Jos päästät ääntäkään", kähisi hän, "niin pistän tikarin kurkkuusi."