Niin kului kuusi päivää. Veden loiskinasta laivan kylkiä vasten hän saattoi päätellä, kulkiko laiva hyvällä vauhdilla eteenpäin, vai oliko tyyni ilma. Kerran hän pimeässä hiipi kannelle. Seitsemäntenä päivänä hän kuuli merimiesten puhuvan keskenään kannella, että Korfu oli näkyvissä. Purjeet laskettiin, ja laiva seisoi useita tunteja liikkumattomana paikallaan, mutta pian kulku suunnattiin maata kohti, ja muutaman tunnin kuluttua oltiin valmiit nousemaan rantaan.
Kaikki veneet pantiin järjestykseen, ja miehistö tarkastettiin. Vaikka tyttöjen ryöstö oli yrityksen varsinaisena päämääränä, tahdottiin kuitenkin samalla kerätä mahdollisimman paljon saalista. Saari oli rikas, sillä monet varakkaat venetsialaiset asuivat siellä. Siksi tuli koko miehistön nousta maihin lukuunottamatta muutamia harvoja, joiden oli määrä jäädä vartioimaan laivaa.
Yhteen veneeseen astui kapteeni, joka oli nyt aivan terve, sekä hänen mukanaan valittu joukko miehiä, muut saivat jakaantua useampiin ryhmiin ja hajaantua pitkin saarta ryöstämään ja polttamaan. Toivottiin, että väestö joutuisi niin suuren sekasorron valtaan, ettei se kykenisi tekemään varsinaista vastarintaa, ja aamun valjetessa tuli kaikkien kokoontua maihinnousupaikkaan. Francis ei tiennyt, miten kaukana se oli itse kaupungista.
Lastiruumassa oli varasto aseita, ja kun Francis oli valinnut itselleen miekan sekä suuren tikarin, odotti hän, kunnes kaikki laivalla olivat liikkeellä, silloin hänkin nousi kannelle ja yhtyi miesjoukkoon, joka parhaillaan laski venettä vesille. Vene oli suuri kuusitoista-airoinen ja siihen kuului noin kaksikymmentä miestä. Francis kävi istumaan, ja niin pian kuin kaikki muutkin veneet olivat vesillä, annettiin käsky soutaa rantaan.
Francis hyppäsi maihin, ja sillä välin kuin miehistö kerääntyi upseeriensa ympärille, ei hänen ollut laisinkaan vaikea päästä huomaamatta pakoon. Koska hän ei tuntenut tietä ja pelkäsi että hänet huomattaisiin, kätkeytyi hän kallioiden taakse, kunnes kuuli, että miehet komennettiin lähtöön. Hän hiipi nyt varovaisesti piilostaan, pysytteli kyllin kaukana toisista jottei kukaan huomaisi häntä, ja seurasi merirosvojen askelten ääntä.
Francis oli pitkän matkansa kuluessa tuuminut, mitä hän tekisi päästyään maihin. Koska paikkakunta oli hänelle aivan vieras, kohdisti hän kaiken toivonsa siihen, että saisi oppaan, joka saattaisi hänet Polanin huvilaan ennen kuin Mocenigo joukkoineen ennättäisi perille. Mutta koska miehistö oli nyt jakautunut viiteen ryhmään, joiden oli määrä kulkea eri teitä, eikä hän tiennyt, mitä ryhmää kapteeni johti, joutui hän ymmälle. Jos hän nyt seuraisikin joukkoa, joka kulkisi aivan päinvastaiseen suuntaan, niin Mocenigo ennättäisi perille, ennen kuin hän saisi käsiinsä oppaan.
Hän ei voinut tehdä muuta kuin koettaa kiiruhtaa ennen miehistöä siinä toivossa, että hän kohtaisi jonkun ihmisasunnon. Niin pian kuin viimeinen joukko oli kadonnut näkyvistä, hän teki kierroksen ja alkoi juosta kaikin voimin. Maa oli tasaista, vain jonkin kerran viivytti muuri tai aita hänen kulkuaan. Kun hän oli juossut niin pitkälle, että otaksui päässeensä merirosvojen edelle, muutti hän suuntaa päästäkseen samalle tielle, jota myöten hän aluksi oli kulkenut.
Juostuaan noin mailin verran hän näki valoa edessään ja saapui pienelle majalle. Hän kolkutti ovelle ja astui sisään. Huoneen asukkaat — mies, nainen ja pari lasta — hyökkäsivät pystyyn vieraan äkillisen tulon johdosta.
"Hyvät ihmiset", sanoi Francis, "olen vastikään tullut maihin ja minulla on tärkeää asiaa Polanin tyttärille. Olen kulkenut harhaan, mutta minun pitää välttämättä heti paikalla jatkaa matkaani. Voitteko sanoa, kuinka pitkälti on Polanin huvilaan?"
"Se on noin kolmen mailin päässä täältä", sanoi mies.