"En, kultaseni. Kuvernööri on varmaankin mennyt jo levolle, eivätkä palvelijat pääsisi hänen puheilleen. Minun täytyy mennä itse. Teen sen yhtä paljon sinun tähtesi kuin itsenikin. Emme koskaan voi olla turvassa, niin kauan kuin tuo roisto Mocenigo on vapaana. Francescon kertomuksen saamme kuulla huomenna. Sinä ja minä, me emme voi sanoin ilmaista kiitollisuuttamme. Hänen täytyy vain ymmärtää, mitä me tunnemme, kun melkein ihmeen kautta pelastuit ahdistajasi vallasta. Tule nyt, Francesco! Yksi palvelijoista, joka tuntee tien, saa seurata meitä. Kahden mailin päässä, niinkuin tiedätte, on Carlo Maffensin huvila. Jos olette väsyneitä, pyytäkää sieltä suojaa. Teidän ei tarvitse pelätä, että merirosvot tulevat niin pitkälle. He pysyttelevät varmaankin tuolla puolen saarta ehtiäkseen laivaansa ennen aamun sarastusta."
NELJÄSTOISTA LUKU
Merirosvolaivan häviö
Herra Polani oli niin hyvin tunnettu, että kun kuvernöörin palvelijat heräsivät hänen saapuessaan taloon, he eivät hetkeäkään epäröineet herättää herraansa. Heti kun tämä sai kuulla että merirosvot olivat nousseet maihin ja hävittäneet saarta, ja että heidän laivansa oli aivan lähellä rantaa vain parin kolmen miehen vartioimana, lähetti hän sanan kaleerien päälliköille käskien heidän herättää miehistönsä ja lähteä heti merelle. Hän lupasi itse hetken kuluttua saapua paikalle ja lähteä mukaan. Sen lisäksi hän käski soittaa kelloa ja kutsua saaren asukkaat aseihin. Eräs upseeri sai komennettavakseen sotaväen, ja hänen oli määrä heti lähteä saaren toiselle puolelle ja hyökätä merirosvojen kimppuun kesken heidän ryöstöään. Muutamat miehet saivat käskyn lähteä Polanin tyttäriä vastaan ja saattaa heidät kantotuoleissa kaupunkiin, ja heille valmistettiin asunto kuvernöörin omassa talossa.
Kuvernöörin jaellessa käskyjä tuotiin pöytään virvokkeita, ja Polania ja hänen seuralaisiaan kehoitettiin syömään, ennen kuin he jatkoivat matkaa. Francis ei odottanut toista kutsua. Hän ei ollut syönyt moneen tuntiin, ja siksi hän heti ryhtyi nälkäänsä sammuttamaan.
Sillä välin kuin hän söi, piti kuvernööri huolta siitä, että hänen käskynsä täytettiin. Kaksisataa saaren asukasta oli jo aseissa ja he paloivat kiihkosta saada kostaa merirosvoille heidän ilkitöitään. Kun kaikki valmistukset oli tehty, läksi kuvernööri Polanin ja Francisin kanssa satamaan, ja he soudattivat itsensä kaleeriin. Kaikki oli valmista lähtöön. Purjeet nostettiin heti ja soutajat asettuivat paikoilleen auttaakseen laivan vauhtia heikossa tuulessa.
Kuvernööri ilmoitti nyt päällikölle syyn äkilliseen lähtöön. Molempien toisten kaleerien kapteeneille annettiin myös lähtökäskyt, ankkurit nostettiin ja kaikki lähtivät liikkeelle. Francisilta tiedusteltiin, missä merirosvolaiva sijaitsi, mutta hän ei voinut antaa muuta selitystä, kuin että se oli noin neljän mailin päässä Polanin huvilasta.
"Mutta ettekö voi antaa minkäänlaista selitystä itse rannasta?" kysyi päällikkö.
"Sitä en voi" vastasi Francis, "olin piiloutunut lastiruumaan ja tulin kannelle vasta pimeän tultua, jolloin maa näytti mustalta möhkäleeltä."
"Herra Polani on kertonut", sanoi päällikkö, "että olette hänen hyvä ystävänsä, vaikkei sitä teidän puvustanne voisi päätellä, mutta hän ei ole kertonut, miten jouduitte merirosvolaivaan."