"Tervetuloa, ystäväni!" sanoi Pisani sydämellisesti. "Niin kuin näette, herra Hammond, kävi minun ennustukseni toteen sanoessani, että voisin helposti joutua vankilaan. Mutta älkäämme ajatelko nyt sitä. Minulla on tarpeeksi tehtävää."
"Sitä en epäile, herra amiraali", sanoi Polani. "Tulin luoksenne tarjotakseni kaikki laivani, jotka ovat satamassa, valtion puolustukseen. Itse maksan palkat miehistölle. Laivoja saatte mielenne mukaan käyttää. Tehkää niistä vaikka polttolaivoja, jos niin tahdotte; minä jaksan kestää vahingon."
"Kiitos, ystäväni!" sanoi amiraali. "Ne tulevat meille kyllä hyvään tarpeeseen. Ja mitä teihin tulee, herra Hammond, kuulin vankilaani saakka kerrottavan, miten uljaasti anastitte takaisin Pluton sekä kolme muuta laivaa ja korvasitte siten osittain Polassa kärsimämme tappion. Toivon pian voivani korvata loputkin velastani. Parin päivän perästä määrään teidät jonkin laivan päälliköksi. Nyt ei ikä eikä arvo merkitse mitään."
"Minä tahtoisin mieluummin palvella teidän adjutanttinanne, jos sallitte sen, kuin ruveta itse päälliköksi", sanoi Francis. "Olen vielä nuori päälliköksi, ja kateus tuottaisi paljon ikävyyksiä minulle. Siksi mieluummin palvelisin teidän rinnallanne."
"Olkoon niin sitten, poikaseni! Tulkaa huomenna luokseni, niin saatte yllin kyllin työtä."
Niin pian kuin Pisani oli nimitetty ylimmäksi päälliköksi, hän alkoi täydellä todella ponnistella kaupungin pelastamiseksi. Neljäkymmentä kaleeria pantiin kuntoon, niin että ne kolmen päivän kuluttua voisivat lähteä vesille. Kansa oli täynnä intoa ja ihastusta, miehet kiiruhtivat kilvan ilmoittautumaan sotilaiksi, naiset antoivat koristeensa rahaksi sulatettavaksi, ja kaikki kilpailivat keskenään voidakseen uhrata parhaansa valtion hyväksi.
Pian Pisani oli saanut varsin hyvän laivaston kokoon. Francis huomasi, ettei hänen työnsä tarmokkaan amiraalin palveluksessa ollut leikin tekoa. Hän oli alituisesti liikkeellä kiiruhtaen paikasta toiseen ja valvoen, että linnoitustöitä suoritettiin nopeasti ja tarkasti. Työtä tehtiin yöt päivät keskeytymättä, ja ensimmäisellä viikolla Francis ja hänen päällikkönsä eivät ehtineet nukkumaan ollenkaan. Silloin tällöin he sopivassa tilanteessa saivat vain varastaa itselleen hetken unta.
Hukattuaan turhaan kahdeksan kallista päivää vihollinen yritti elokuun kahdentenakymmenentenäneljäntenä päivänä hyökätä. Dorian veljen johtama joukko nousi San Nicolon saarelle ja samalla padovalaiset ahdistivat San Spiritoa ja Santa Martaa.
Piiritetyt olivat varuillaan. Niin pian kuin merkki annettiin, venetsialaiset kerääntyivät uhatuille paikoille ja karkottivat vihollisen, jonka mieshukka oli hyvin suuri. Hyökkääjät koettivat nyt yhdistää voimansa, mutta pienemmät kaleerit ottivat silloin kanaalin haltuunsa ja karkottivat pakosalle laivat, jotka koettivat tunkeutua eteenpäin.
Doria oli ollut varma siitä, että tämä yritys, johon he olivat ryhtyneet yön pimeydessä, onnistuisi, ja hänen pettymyksensä oli sen vuoksi ääretön. Padovan herttua oli niin harmistunut, että vetäytyi joukkoineen mannermaalle. Doria jäi Venetsian ulkopuolelle lokakuun alkuun saakka, mutta yrittämättäkään uutta hyökkäystä, sillä venetsialaisten linnoitukset ja varustukset olivat siksi hyviä, että oli miltei turhaa koettaakaan niitä hävittää. Hän vetäytyi nyt takaisin Chioggiaan ja päätti odottaa, kunnes Venetsian oli nälänhädän vuoksi pakko antautua.