"Sivumennen sanoen, Francesco, oletteko kuullut, että koko Venetsia on hirveässä jännityksessä? Tänä aamuna dogi on ilmoittanut, että kaikkien aseihin pystyvien miesten tulee rangaistuksen uhalla olla paikoillaan kaleereissa kello kahdeltatoista. Jokainen voi siis käsittää, että jotain on vihdoinkin tekeillä."
"Silloin on aika minunkin lähteä", sanoi Francis nousten nopeasti ylös, "kello on jo kymmenen."
"Ei ole kiirettä, poikaseni", sanoi kauppias. "Pisani sanoi minulle yksityisesti, etteivät he lähde matkaan ennen kuin hämärissä."
Kello oli lähes kahdeksan illalla, kun laivasto nosti purjeet.
Iltajumalanpalveluksessa olivat dogi, Pisani ja muut päälliköt läsnä
Pyhän Markuksen kirkossa, ja sen jälkeen he lähtivät kaleereihinsa,
jotka olivat lähtövalmiina.
Pisani johti ensimmäistä osastoa, johon kuului neljätoista kaleeria, ja dogi itse toista. Yö oli kirkas ja tyyni. Kevyt, suotuisa tuuli puhalsi, ja koko Venetsia oli kerääntynyt katsomaan laivaston lähtöä. Heti kun se oli sivuuttanut Lidon salmen, nousi paksu sumu. Pisani polki kärsimättömästi jalkaansa.
"Jos tätä jatkuu, se vie meidät turmioon", sanoi hän. "Sen sijaan että yhdistynein voimin pääsisimme kanaalien, suihin ja anastaisimme ne valtaamme, ennen kuin genovalaiset edes aavistavat uhkaavaa vaaraa, saavumme nyt joukot hajallaan, ja jos genovalaisia varoitetaan, niin saamme varmaan koko heidän laivastonsa niskaamme. Niin koko suunnitelmamme menee myttyyn."
Mutta onneksi sumu hajosi pian. Laivat liittyivät yhteen, ja kahden tunnin kuluttua he olivat kaikki kanaalien suilla. Pisani laski ankkurit ja odotti päivän valkenemista. Sitten lähes viisituhatta miestä nousi Brondolon saarelle ja voitti helposti sinne majoitetun pienen joukon.
Mutta pian genovalaisetkin olivat liikkeellä ja hyökkäsivät niin suurella voimalla venetsialaisia vastaan, että heidän täytyi epäjärjestyksessä vetäytyä veneisiinsä ja samalla he menettivät kuusisataa miestä. Mutta Pisani, joka ei ollut toivonutkaan voivansa pitää puoliaan koko genovalaista voimaa vastaan, oli kuitenkin saavuttanut päätarkoituksensa. Sillä sinä aikana, jolloin taistelu riehui maalla, oli meriväen onnistunut ajaa karille keskelle kanaalia suuri, kivillä lastattu laiva. Niin pian kuin genovalaiset olivat karkottaneet venetsialaiset veneisiin, ottivat he laivan haltuunsa, mutta huomatessaan, että se oli karilla, sytyttivät he sen tuleen. Siten he tahtomattaan edistivät Pisanin aikeita, sillä niin pian kuin laiva oli palanut veden rajaa myöten, se upposi.
Barberigo saapui nyt paikalle keveine kaleereineen ja heitti niiden kivilastit mereen hylyn ympärille. Genovalaiset ampuivat kiihkeästi. Monet kaleereista upposivat ja paljon venetsialaisia hukkui tai ammuttiin. Siitä huolimatta työtä jatkettiin lakkaamatta. Niin pian kuin kiviröykkiö oli siksi korkea, että merimiehet saattoivat seisoa sillä, alkoivat he pinota kiviä päälletysten muuriksi ja kytkivät ne ketjuilla kiinni toisiinsa.
Mutta se oli raskasta työtä. Oli kylmä, ja miehet olivat huonoissa voimissa ja tottumattomia raskaaseen työhön. Sitä paitsi ahdistivat vihollisen kanuunat ja jouset heitä kaiken aikaa. Kaksi päivää ja yötä he työskentelivät yhtä mittaa, mutta sitten heidän voimansa olivat myös aivan uupuneet.