Genovalaiset olivat siinä määrin joutuneet päästään pyörälle, että monet arvelivat, että venetsialaiset olisivat heti voineet rynnäköllä valloittaa Chioggian, mutta päälliköt eivät tahtoneet mistään hinnasta epäonnistua, ja sitä paitsi he tiesivät, että vihollista uhkasi nälkäkuolema. He jatkoivat siis edelleen piiritystä ja katkaisivat viholliselta kaiken ravinnon saannin. He sallivat piiritettyjen lähettää kuitenkin pois naiset ja lapset, jotka otettiin ystävällisesti Venetsiassa vastaan. Sulut, joita niin suurella vaivalla oli saatu rakennetuksi kanaalien suihin, poistettiin nyt ja laivasto yhtyi myös piiritykseen.
Toukokuun neljäntenätoista päivänä vallitsi yhtä suuri ilo Chioggiassa kuin uudenvuoden päivänä venetsialaisten parissa, kun Zenon laivasto oli tullut näkyville, sillä sinä päivänä ilmestyi taivaanrantaan laivasto, jonka genovalaiset olivat lähettäneet maanmiestensä avuksi. Amiraali Maruffo oli hukannut kallista aikaa matkan varrella, mutta kiivaan taistelun jälkeen hän oli anastanut viisi venetsialaista kaleeria, jotka Giustinianin johdolla oli lähetetty Apuliaan viljaa noutamaan.
Genovalainen laivasto valmistautui taisteluun ja vaati Pisanin otteluun. Mutta vaikka amiraali kernaasti olisikin pessyt itsensä puhtaaksi siitä häväistyksestä, joka Polassa oli tullut hänen osakseen, epäröi hän sittenkin. Hän tiesi, että Chioggian varsin pian täytyi antautua, eikä hän tahtonut panna vaaralle alttiiksi kaikkia niitä etuja, joita hän monen kuukauden kärsimysten ja ponnistusten hinnalla oli voittanut. Mutta päivä päivältä Maruffo uudisti taisteluvaatimuksensa heittäen niin alhaisia häväistyssanoja Pisania vastaan, ettei hän voinut enää hillitä ärsytettyä taisteluintoaan.
Saatuaan dogin suostumuksen taisteluun, purjehti hän ulapalle. Molemmat laivastot lähestyivät taistelujärjestyksessä toisiaan. Mutta juuri kun taistelun piti alkaa, valtasi genovalaiset kauhea pelko ja he pakenivat vaihtamatta ainoatakaan laukausta. Pisani ajoi heitä takaa muutamia peninkulmia, mutta palasi takaisin entiselle paikalleen. Yhtä suuri oli nyt Chioggian linnanväen suru heidän nähdessään laivaston pakenevan, kuin aikaisemmin heidän ilonsa laivaston lähetessä Venetsiaa. Vesivarastot olivat heiltä melkein lopussa. Ruoka-annokset oli vähennetty niin pieniksi, etteivät he jaksaneet enää kunnolla edes ladata kanuuniaan.
Kesäkuun viidentenätoista päivänä Maruffo ilmestyi jälleen näkyville saatuaan apujoukkoja, mutta tällä kertaa Pisani ei antanut viekoitella itseään taisteluun. Yhdentenäkolmatta päivänä saapui lähetystö Chioggiasta rauhaa hieromaan. Se palasi tosin takaisin kuultuaan, että venetsialaiset vaativat täydellistä antautumista, mutta jo seuraavana päivänä laskettiin Genovan lippu alas linnoituksessa.
Paria päivää myöhemmin saapui dogi Pisanin ja Zenon saattamana juhlakulussa Chioggiaan. Saalis oli ääretön: sotajoukot saivat luvatun palkintonsa, niiden sallittiin ryöstää kolme päivää. Valtion saalis oli hyvin suuri — yhdeksäntoista käyttökelpoista kaleeria, neljätuhattaneljäkymmentä vankia ja suuret joukot sotavaroja.
Ei edes silloin, kun Venetsian laivasto palasi voittajana Konstantinopolista, vallinnut kaupungissa niin ääretöntä riemua kuin nyt, kun dogi Chioggian antautumisen jälkeen saapui Venetsiaan. Jokainen kansalainen oli ikään kuin osallistunut voittoon, sillä jokainen oli ottanut osaa uhrauksiin ja kärsimyksiin.
Joka talossa liehui lippuja, joka parvekkeelta riippui mattoja ja verhoja. Suuri kanaali oli täynnään gondoleja, joissa valkeapukuiset naiset istuivat silkki- ja samettikatosten alla. Kaikki veneet oli liputettu, kirkonkellot soivat ja katoilla ja parvekkeilla, silloilla ja rannoilla kuuluivat loppumattomat riemuhuudot, kun dogi ja molemmat päälliköt hitaasti saapuivat suuressa gondolissa kanaalia pitkin.
Francis seurasi dogin veneen jäljessä, ja niin pian kuin juhlallinen jumalanpalvelus oli loppunut Pyhän Markuksen kirkossa, hän hiipi Polanin palatsiin. Kauppias ja Julia olivat olleet juhlallisuudessa läsnä ja olivat äsken palanneet kotiin.
"Minä aavistin, että tulisit kotiin, Francesco, heti juhlamenojen jälkeen. Olisin kernaasti jäänyt vielä hetkeksi katselemaan juhlallisuuksia piazzalla, mutta Julia ei tahtonut kuulla siitä puhuttavankaan. Hän sanoi, että olisi oikea häpeä, jos sinä tulisit kotiin eikä kukaan olisi lausumassa sinua tervetulleeksi."