— Ei minun ystäväkseni tulla niin pian, vastaa hän, lieventäen kieltoansa hymyilyllä.
Sitten hänestä hänen käytöksensä tuntuu niin typerältä, että hän alkaa vuoroonsa tehdä kysymyksiä. Katsoen tätä sitten vieläkin typerämmäksi, hän rupeaa kiihkeällä harrastuksella puhumaan Philippe Jumelin toimeen kuuluvista seikoista ja herttua de Groix'in autoista… Jos hän olisi mies, niin hänkin valmistaisi autoja… ja ilmalaivoja myöskin… Kuinka ihailtava olikaan herttua de Groix'in suoma esimerkki!
Ja Maryse selittää:
— Minä en voi sietää tyhjäntoimittajia… Kunnioitan tuota aatelisinsinööriä häntä tuntemattani!
Olen vakuutettu, että te rakastatte ja ihailette häntä rajattomasti!
— Rakastan häntä enemmän kuin häntä ihailen! sanoi herra Jumel. — Onhan hänelläkin virheensä, kuten voitte ymmärtää.
— Onko hän niin omintakeinen toiminnassaan, kuin hänen väitetään olevan?
— En tunne sen tarkemmin, mitä hänestä sanotaan. Luullakseni hän toimii parhaan ymmärryksensä mukaan, välittämättä liikoja muiden mielipiteistä. Onko sitä katsottava kovin suureksi omintakeisuuden määräksi?
— Sitä on paremminkin katsottava uhkarohkeudeksi, sanoi Maryse kaksimielisesti, kuin omaan kokemukseensa vedoten, ja hän punastui hiukan. — On vaarallista loukata kenenkään mielipidettä.
Ja kun juttelu herttua Groix'ista tekee saman palveluksen kuin
Botticellin arvosteleminen, hän jatkaa: