Pontevan puolustuksensa selitykseksi hän lisäsi:
— Nähkääs, minä pidän paljon Jeanista. — Niihin aikoihin kuin tulin tähän seurakuntaan, opin hänet rippikoulussa tuntemaan varsin uutterana oppilaana, ja tuo omituinen olento on aina kiinnostanut minua. Vaikk'ei hän ole sen puheliaampi minun seurassani kuin muidenkaan, olen havainnut hänessä varsin kunnioitettavia luonteenominaisuuksia. Minun ei olisi lupa sanoa sitä teille, sillä Jean on pyytänyt minua pitämään sen salassa, mutta ajatelkaas, tuo poikaparka harjoittaa hyväntekeväisyyttäkin, minun välitykselläni, pysyen itse salassa! Hänellä on mitä hellin sydän, hän on luotettava ja uskollinen, siitä olen varma… ja hän on tosiuskovainen, noita, jotka etsivät Herraa pienen lapsen viattomuudella.
— Vai harjoittaa hän todella hyväntekeväisyyttä ja on niin hyvä ja luotettava — tuo rakas Fadet-parka! vastasi Gervaise lämpimästi. — No niin, siis pidän huolta noiden tyttösten puvuista… Näkemiin, herra kirkkoherra!
— Onnellista paluumatkaa ja paljon kiitoksia, emäntä Gervaise!
* * * * *
Jäätyään yksin kirkkoherra Gratien unohti Jean Fadet'in, ajatellessaan rippilastensa iloa, sitten muisteli hän emäntä Gervaisen hilpeän hyväntahtoista olentoa ja lopuksi johtuivat hänen ajatuksensa Jacquin Baudrun vastoinkäymiseen. Tuo nainen tuntui kuin luodulta tuottamaan iloa ja olemaan kodin kunniana, kasvattamaan lapsia, jotka rakastaisivat Jumalaa ja kunnioittaisivat velvollisuuden käskyjä ja joista hän kehittäisi kunnon työntekijöitä, rehellisiä kansalaisia ja, tarpeen vaatiessa, kunnon sotureita… mutta hilpeästi nauraen hylkäsi hän edullisimmatkin aviotarjoukset. Aikoikohan hän sitten todellakin jäädä leskeksi?
Tuota kysymystä, joka heräsi kirkkoherran mielessä hartaan kunnioituksen johdosta, mitä hän tunsi emäntä Gervaiseä kohtaan, pohdittiin kylässä varsin usein. Hyväntahtoiset ihmiset ajattelivat, että niin rikas, kaunis ja vapaa valintaansa nähden kuin myllyn omistajatar oli, hän varmaankin valitsisi jonkun kaupunkilaisherran, mutta pahansuovat sanoivat salaperäisin ilmein:
— Entä Jaillou? Voisi vaikka lyödä vetoa, että hän ottaa Jailloun, jahka tuo mies uskaltaa kosia!
Jaillou oli ainoastaan myllyn isäntärenki, mutta tuollainen avioliitto ei olisi herättänyt mitään pahennusta. Maalaisväestön keskuudessa ovat luokkarajat siksi epämääräiset, ettei koskaan pidetä kovin pahaa ääntä, jos joku meneekin avioliittoon henkilön kanssa, joka on alhaisemmassa asemassa kuin hän itse. Sattuuhan esimerkiksi varsin usein, että myllärin tytär menee isänsä apulaisen vaimoksi. Jaillou oli roteva, ahkera talonpoika, jonka järkeä ei liioin käynyt kehuminen, mutta joka sai paljon työtä suoritetuksi ja piti itseään jossakin määrin talon tukena. Hän seurasi väliin Gervaisea kaupungin torille, ja vähempikin olisi riittänyt panemaan suupalttien kielet liikkeelle. Isäntärenki ei suinkaan tehnyt mitään saadaksensa niitä vaikenemaan. Tuontapaiset huhut saattoivat talon muut palvelijat, äreän vanhanpiian Marion'in, joka hoiti keittiön ja karjapihan, ja Mathurin'in ja Clauden, jotka toimittivat peltotyöt, samaten kuin kaikki nuo työmiehet, jotka otettiin avuksi kiireisenä aikana, osoittamaan hänelle aivan erinäistä arvonantoa, eikä häntä suinkaan haluttanut tehdä niitä tyhjiksi. Jean Fadet, hän, joka oli viides pyörä vaunuissa, kuten usein sanottiin, ei ottanut korviinsa noita juoruja. Mutta hänestä oli niin vähän haittaa, ettei Jaillou viitsinyt koettaakaan saada häntä niitä uskomaan.
Mitä emäntä Gervaiseen tulee, ei hän tiennyt mitään noista kulkupuheista, jotka eivät voineet häntä vahingoittaa, niin suuressa arvossa kuin häntä pidettiin. Peräti terävä-älyinen kuten oli, piti hän Jaillouta täydellisenä pölkkypäänä. Muutoin ei hän aavistanutkaan, palatessaan nyt rauhallisesti kotiinpäin, muistamatta enää Jacquin Baudrua tai Marcellin Vannier'ia, että muita niin kiinnosti hänen avioliittokysymyksensä, jota hän itse ajatteli niin tuiki vähän.