Tultuaan myllylle hän kulki puutarhan läpi, missä Jean Fadet riisteli kukkia muuria peittävästä köynnösruususta. Väliin joku kiinnitarrautunut varsi sai koko säleistön huojumaan, ja liiaksi auenneista kukista putoilivat terälehdet maahan valkoisen perhosparven kaltaisina. Jean näytti nauttivan tuosta ihanan tuoksun sulostuttamasta työstään. Hän oli täyttänyt sadolla jo kaksi koppaa, kun emäntä Gervaise saapui, lausuen hänelle tervehdyksen.
— Kirkkoherra puhui minulle sinusta, Fadet, hän pitää sinua suuressa arvossa, sanoi hän ystävällisesti.
Ja vastausta odottamatta hän huudahti:
— Oi kuinka kauniita ruusuja ja lehtiä, mikä viehättävä kukkassade,
Fadet! Koko tuo kukkien peittämä muuri olisi vietävä sunnuntaiksi
kirkkoon tai tielle, missä juhlasaatto kulkee. Katsos Fadet, kuinka
Jumala osaa paremmin kuin me koristaa alttarinsa!
Jean Fadet oli tuskin keskeyttänyt työtänsä.
— Niin kyllä, rouva, vastasi hän lyhyesti.
Sitten hän lisäsi:
— Kirkkoherra on kovin hyvä…
Senjälkeen hän taas tykkänään antautui työhönsä.
* * * * *