— Sävelen soitti Iso-Pierre… ja sävel juuri herätti nuo sanat sydämessäni.
Jean vaikeni. Ihmeteltiin hänen vastauksiansa, jotka toisista tuntuivat järjettömiltä. Sitten huudahti Jaillou äkkiä:
— Sepä hauska juttu! Ajatelkaas, että Jean Fadet on rakastunut kuningattareen!
Tuo ajatus tuntui niin eriskummalliselta, että palvelijat tyrskähtivät nauruun, vieläpä emäntä Gervaisekin. Siitä tyynnyttyään havaitsivat he Jean'in poistuneen.
— Poikaparka! sanoi emäntä. — Hänen laulunsa oli aika kaunis.
Seuraavana päivänä hän sanoi Jean'ille:
— Miksikä sinä lähdit niin pian pois? Tahtoisin kuulla vielä uudelleen tuon paimenen laulun.
Jean pudisti päätänsä. — Olen unohtanut sen, sanoi hän.
— Unohtanut! Älä ole paha, Fadet, vaan laula!
— Ei, rouva, minä en muista sitä enää.