Sekä kuumuus että juttelu ja rypälemehu olivat nousseet Jaillou'lle päähän. Lasi kädessä hän piti suurta ääntä, kertoen typerään ja rehentelevään tapaansa eriskummaisia hurjastelujuttuja.
— Lempo soikoon! huudahti hän äkkiä. — Sinä päivänä, jolloin emäntä Gervaisesta tulee rouva Jaillou, täällä pidetään komeat kestit! Minä tarjoan teille…
Hän ei voinut jatkaa lausettansa, rautakoura tarttui hänen olkaansa, ja käheä, suuttumuksesta tukahtumaisillaan oleva ääni änkytti hänen korvaansa:
— Mitä sinä sanot, mitä uskallatkaan sanoa?
Roteva Jaillou kääntyi häneen päin sanoen ilveilevällä äänellä:
— Sitä, minkä sinä jo tietäisit, jollet eläisi kuin karhu, sitä, mistä tänään kuiskaillaan ja huomenna puhutaan lujalla äänellä.
* * * * *
Neljännestuntia myöhemmin emäntä Gervaise avasi levollisesti pihan ristikkoportin. Hän lähestyi taloa kahden vaaleapukuisen naishenkilön seurassa. Ne olivat linnassa oleskelevia pariisittaria, jotka maitohoidolla ollen kävivät juomassa annoksensa Aunettes'in myllyllä.
Emäntä vei komeat vieraansa ruokasaliin, tuohon kauniiseen huoneeseen, joka oli laudoitettu kiilloitetulla puulla ja jossa tinatuopit kiilsivät kuin hopea ja fajanssiastiat hohtivat kirjavin värein.
— Käykää sisään, hyvät neidit, sanoi hän hymyillen, ja väistyen hiukan syrjään hän avasi oven.