Mutta millä hämmästyksellä ja suuttumuksella täyttikään hänen mielensä siellä tarjonaoleva näytelmä: pöydät poissa paikoiltaan, tuolit kumossa, lasit osittain sirpaleina, — ja tuon kuvaamattoman sekasorron keskellä Jaillou lamassa jakkaralla, nenä murskattuna, ranne sinisenä!
Marion, Mathurin ja Claude seisoivat hänen ympärillään, paimentyttönen vuodatti kiihkeitä kyyneleitä, Jean Fadet istui, kasvot synkkinä, huoneen takaosassa.
Gervaise punastui häpeästä. Hän oli väliin kehunut myllyllä vallitsevaa oivaa järjestystä, ja nyt täällä tapeltiinkin kuin missäkin kapakassa.
Hän heitti syyllisiksi epäilemiinsä henkilöihin musertavan katseen, ja paiskaten oven kiinni hän vei pariisittaret maitohuoneeseen, tarjosi anteeksi pyytäen itse heille heidän annoksensa ja palasi heidän lähdettyänsä heti ruokasaliin, voimatta enää hillitä suuttumustaan.
Kukaan ei ollut hievahtanutkaan paikaltansa.
— Mitä on tapahtunut? kysyi hän tuikeasti.
— Jaillou ja Fadet ovat tapelleet, vastasi vanha palvelijatar.
— Sepä ihmeellistä! Ja mistä syystä, jos on lupa kysyä!
Nyt puristi Jaillou tarmokkaasti Marion'in käsivartta, ja hän oli vaiti, sillä eihän sopinut suututtaa tulevaa isäntää.
— Mistä syystä täällä on tapeltu? kysyi emäntä uudelleen, polkien jalkaa kuin lapsi.