— Emäntä, sanoi isäntärenki, — minä puhuin aivan kauniisti, ja silloin Fadet hyökkäsi kimppuuni takaapäin. Pidin puoliani, ja näette missä kunnossa olen.
— Mitä sinä sitten puhuit?
— Aivan tavallisia asioita vaan. Kerroin jotakin, ja Jean luuli minun tähtäävän häneen, muutamassa illanvietossamme täällä sattuneen seikan johdosta.
— Onko tuo totta — Marion, Mathurin, Claude?
Nämä painoivat päänsä alas, mutta Mathurin sanoi, saatuaan salaa pienen potkun:
— On kyllä, emäntä!
— Ja mitä sinulla sitten on sanottavaa? kysyi emäntä Gervaise vielä, kääntyen nyt Jean'in puoleen.
— Ei mitään, vastasi tämä soinnittomalla äänellä, katse synkkänä, kädet raivokkaasti nyrkkiin puristettuina.
— Kuinka, sinulla ei ole mitään sanottavaa? Et siis edes koetakaan puolustautua? Minusta näyttäisivät selitykset tässä olevan tarpeen. Sinä, Fadet, joka muutoin olet niin kärsivällinen, olet käynyt Jailloun kimppuun turhanpäiväisen asian takia… ja lisäksi vielä takaapäin… kuin mikäkin halpamielinen pelkuri!
Kuullessaan viime sanat Jean puri huultaan, mutta pysyi vaiti.