Oli tuskallista nähdä tuo katse.
Gervaise oli illallisella vähäpuheinen ja lähti varhain levolle.
Vaikka hän toisti itsellensä, että Fadet jo jonkun aikaa oli ollut varsin kummallinen, että hänen synkkä umpimielisyytensä vaikutti salavihalta, ja että vaiteliaat ihmiset usein ovat pahansuopia ja kenties tekopyhiäkin, vaivasivat häntä hänen nukuttuaan sekavat ja kiusalliset unet, joissa alinomaa ilmaantui kaksi suurta silmää, murtuneen äänen lausuessa: — Hyvä, rouva!
Emäntä Gervaise heräsi masentuneena. Hän kiiruhti akkunan luo ja avasi sen, vilvoittaakseen kuumeista otsaansa ilman henkäyksillä.
Tuskin voi vielä huomatakaan aamun valkenemista. Täydellinen rauha vallitsi uneen vaipuneilla kedoilla, joita ei vielä häirinnyt aamun epämääräinen melu. Hiljaisin askelin laskeutui Gervaise portaita alas, joutui hajamielisenä astellessaan vihannestarhaan, käveli siellä hetkisen, poimien jonkun kukan tai pistäen suuhunsa punaisen retiisin. Jo väsähtäneenä hän avasi ladon oven, minne oli ajettu heinää, ja jäi siihen seisomaan, nauttien sisältä virtaavasta miellyttävästä tuoksusta. Nähtyään heinärukojen säännölliset rivit hän aikoi jo kääntyä takaisin, tietäen että hänen määräyksiänsä oli seurattu, mutta silloin kiintyi hänen huomionsa esineeseen, josta hän ei voinut erottaa, mikä se oli.
Uteliaana, melkein pelästyneenä hän meni lähemmäksi ja peräytyi melkein hämmästyksestä: heinärukojen keskellä nukkui Jean Fadet.
»Jean-parka! Hän ei ole uskaltanut mennä nukkumaan huoneeseen, jossa on asunut niin monta vuotta! Jean-parka, olenko kohdellut sinua säälimättömästi?» mietiskeli emäntä.
Hän kumartui hiukan, katsoaksensa nukkujaa.
Jean ei ollut nukkunut kauan, sillä hänen hengityksensä oli vielä epäsäännöllistä. Toinen käsivarsi, heitettynä pään yläpuolelle, kehysti hänen kalpeita kasvojansa. Vieressään oli hänellä kirja, jonka nimen Gervaise luki. Se oli maanviljelystä koskeva teos. Avatuilla sivuilla oli kimmeltäviä pisaroita.
»Mutta miksi hän ei puolustautunut?» ajatteli emäntä Gervaise, puoleksi liikutettuna, puoleksi harmistuneena. »Jumala sen tietää, että olisin kernaasti ottanut korviini hänen sanansa. Hänen luontonsa on tosiaankin katkeroitunut viime aikoina.»