— Hän on täysi pölkkypää, herra kirkkoherra! Tuo on tosiaankin liikaa, aivan liikaa!
Emäntä Gervaise oli vielä aivan kalpea närkästyksestä. Mutta vähitellen hän tyyntyi ja jatkoi keskustelua levollisella äänellä.
— Suokaa anteeksi, kirkkoherra, sanoi hän, — minulla on kiivas luonto, mutta kummia siinä sainkin kuulla!… Ja tiedättekö, minä kammon niin juoruja, että melkein olisin valmis menemään avioliittoon, saadakseni ne vaikenemaan. Sallitteko minun puhua aivan avoimesti ja kysyä erästä hiukan mieletöntä seikkaa? No niin! Kuvailkaa itsenne hetkiseksi minun asemaani. Mitä te tekisitte minun sijassani? Luotan teihin kuin Jumalaan!
Papin lempeillä huulilla näkyi silmänräpäyksen ajan älykäs ymmärtämyksen hymy, mutta hänen kasvonsa kävivät heti jälleen vakaviksi.
— Minä puhun myöskin asiat kohdalleen, emäntä Gervaise, sanoi hän. — Teidän sijassanne valitsisin puolison, joka luonteensa puolesta olisi minun arvoiseni, vaikkapa minusta edelläkin, — olennon, joka olisi niin hyvä, niin rehellinen, niin luotettava, että turvallisesti uskoisin hänelle sydämeni ja mieleni. Näinä uskottomuuden ja Jumalan kieltämisen aikoina haluaisin elämäntoverikseni uskovaisen miehen, vakavan ja uljaan kristityn. Hänen tulisi olla kansanmies, mutta ei silti oppimaton olento, sillä tietämättömyys orjuuttaa, kaikkialla tyytyisin ainoastaan todelliseen, epäitsekkääseen rakkauteen, joka minulle omistettaisiin hellyydellä, kunnioituksella, kaikissa koettelemuksissa kestävällä lämmöllä. Ja jos kohtaisin täällä maailmassa miehen, joka vastaisi tuota ihannetta… silloin, tyttäreni, silloin luullakseni noudattaisin ainoastaan sydämeni neuvoa, sitä yksin, välittämättä tuon miehen varallisuussuhteista, tai edes… edes hänen syntyperästänsä… Kas, siinä neuvoni!
Emäntä Gervaise oli kalvennut, mutta tällä kertaa ei närkästyksestä.
Kellon lyödessä neljä hän nousi paikaltansa.
— Aika on jo kulunut pitkälle, sanoi hän nopeasti puhuen, — kiitoksia, herra kirkkoherra, kiitoksia!… Jos tosiaankin päätän mennä avioliittoon, pidän kyllä mielessäni teidän sananne.
Ja äkillisen lämpöisen tunteen vallassa hän lisäsi:
— Te olette niin hyvä, kirkkoherra!