— Siitä saadaan tieto siksi, etteivät tuollaiset asiat koskaan pysy salassa. Ken tietää sitäpaitsi, ettekö te juuri itse ilmaise sitä kaikkein ensiksi… jollette ole sitä jo tehnyt, lisäsi hän syvämietteisen näköisenä.
Rouva Charlier hätkähti kiukusta.
— Minä!
— Niin, te juuri, täti! Ettekö jo ole puhunut Marcellesta?
— Olen puhunut hänestä hänen myötäjäisiänsä mainitsematta.
— Oletteko varma, ettette ole puhunut niistä kenellekään? Ette ainoallekaan ihmiselle?
— En tietystikään… taikka tuskin ainoallekaan. Mainitsinhan tosin noista onnettomista myötäjäisistä ystävättärelleni rouva Saugélle, joka on itse henkilöity vaiteliaisuus… Ethän toki epäille, ettei…
— Ettei rouva Saugé sitä säilytä omana tietonansa, te tarkoitatte.
Voihan hän tehdä senkin, jos hänellä on siihen omat henkilökohtaiset
syynsä. Kuinkas onkaan, tätiseni, eikö hänellä ole poikaa, tuolla rouva
Saugélla? Lapsukainen, joka voisi kuolla pelkästä rakkaudesta, heti
Marcellen nähtyänsä?
— Rouva Saugén molemmat pojat ovat naimisissa, tiuskasi rouva Charlier voitonriemuisena vastaan. — Myöntänet toki…
— Ettei hänellä voi olla laskelmia siltä varalta että he joutuisivat leskimiehiksi? Siinä olette kylläkin oikeassa! Mutta voitteko myöskin vakuuttaa, ettei tuolla vaiteliaalla rouvalla ole esimerkiksi nuorta veljeä?