— Tule meille jo aamiaiselle, pienokaiseni! Marcelle pukeutuu jo hyvissä ajoin ja minustakin on hauskaa että saat nähdä hänet. Puku, jonka hänelle olen tilannut, on ihmeen kaunis! vastasi rouva Charlier hyvillä mielin.
Sitten hän lisäsi, äkillisen liikutuksen vallassa, kuten hänen väliin kävi:
— Pikku tuhkapöperö-parka! Sinä et ole koskaan ollut tanssiaisissa!
— Minusta olisi kyllä hauskaa käydä niissä, rakas täti, mutta se kävisi niin kovin kalliiksi… niin saavat viuhkani mennä sinne minun puolestani! selitti Pierrette tyynesti.
Ja hyväillen kiintyi hänen hymyilevä katseensa valkeihin perhosiin, jotka liitelivät niin siroina silkin siintävässä ilmameressä.
— Lapsiparkani! Olen pahoillani, etten ole rikkaampi! Kun ajattelen, ettei sinulla ole mitään muuta huvia kuin maalaaminen ja että nuoruutesi päivät kuluvat hukkaan tässä synkässä asunnossa tällaisen kapean kadun varrella…
Mutta Pierretten ilme pysyi yhä edelleen hymyilevänä.
— Älkää puhuko niin, sanoi hän. — Synkkiä asuntoja ei ole olemassakaan, vaan ainoastaan synkkiä ihmisiä — ja he ovat synkkiä siksi, että heidän on ikävä. Minä olen hilpeä — sillä olen onnellinen, eikä minun ole koskaan ikävä.
Pierrette puhui totta, hänen mielensä oli täynnä onnen ja hilpeyden tunnetta.
Hän rakasti hellästi isäänsä ja tiesi omistavansa tuon omassa ajatusmaailmassaan elelevän innokkaan työntekijän rakkauden, joka jakaantui hänelle, nuorena kuolleen vaimon jättämälle lapsukaiselle, ja tieteelle, — hän piti tästä synkän harmaasta talosta, jonka tarjoaman kotilieden suojassa he viettivät lempeän vakavaa elämäänsä, sydänten yhdistäminä, joskin työ heidät usein erotti, — ja hän rakasti herttaista työskentelyänsä, joka samalla huvina ja velvollisuutena soi sisältöä hänen yksinäisille hetkillensä, taitoansa elähyttää silkki, kupari, porsliini kukkasilla ja perhoilla, ikäänkuin joku suopea haltiatar olisi loitsinut hänen sormensa sirottelemaan kevättä kaikkialle… Ja hän uskoi onneen, koska sitä uhkui koko hänen oma olentonsa, — hänen reipas nuoruutensa, hänen tyyni, raikas luontonsa, hänen salaperäinen tarmonsa vähäksyä vastahakoisuuksia.