Mutta hän uskoi siihen siksikin, ettei hän tätinsä karvaista opetuksista huolimatta tahtonut myöntää, että maailmaa hallitsisivat pankkipaperit ja rahasäkit…
Rouva Charlier'in lähdettyä pikku maalaajatar ryhtyi jälleen työhönsä. Hänen siveltimestään lennähti ilmoille valkoinen perhosparvi… elämästä iloitseva, kuten hän itsekin. Ja heidän lentimillään, hennoilla kuin kukkalehdet, lensivät nuoren tytön aatokset kauas, kauas siintävään kaukaisuuteen.
* * * * *
— Pikku Pierrette, olen niin pahoillani!
Nuo sanat kajahtivat Pierrette Hémont'ille vastaan, hänen saapuessaan seuraavana torstaina tätinsä vierashuoneeseen.
— Eikö Marcelle ole tullutkaan? huudahti hän.
— On kyllä, vastasi rouva Charlier, — mutta hän on varmaankin vilustunut matkalla — ja nyt hän on kuumeisena vuoteessa, aivan voimatonna… Se on kai influensaa tai jotain muuta sentapaista.
— Kuinka harmillista, kuinka hirveän harmillista! päivitteli Pierrette, naputtaen kevyesti mattoa pienen kenkänsä kärjellä. — Marcelle-parka! Ja minä kun juuri tulin kysymään…
— Mitä sitten, rakkaani?
— Nyt ei siitä tule mitään… Kun Marcelle on sairas, tuottaisin teille aivan liiaksi vaivaa! Isälle oli tarjoutunut oiva tilaisuus kokeilla keksinnöllään jossakin tehtaassa Vogeseilla, ja kun hän sai sijaisen luentojaan varten, lähti hän matkaan ja palaa vasta tiistaina. Hän lähti tänä aamuna, ja kahdenolo Thérèse-muorin kanssa ei viehättänyt minua erityisesti, — ja ajattelin siksi, että kenties te suostuisitte…