— Etkö osaa tanssia?
— Osaan kyllä.
— Arasteletko sitten muutoin?
— En ollenkaan. Mutta…
— Mitä sitten? Olemme kasvultamme samankaltaisia, tuo puku sopii sinulle epäilemättä oikein hyvin. Ja se olisi minun mielestäni niin kovin hauska tuuma!
— Entä täti Gertrude?
— Täti Gertrude kirjoittaa pari sanaa rouva Prévelille, ilmoittaakseen tästä pienestä ohjelman muutoksesta, — siinä kaikki, Täti on niin herttainen, hän tekee kaikki mitä vain tahdon. Pierrette, rukoilen sinua suostumaan!
Pierrette hymyili. Hän loi silmäyksen tummahkoon pukuunsa, hän katsoi valkoista pukua, hän katsoi Marcellea. Äkkiä hän kiiruhti sairaan luo ja kietoi kätensä hänen kaulaansa.
— Koska tahdot, niin menen tanssiaisiin, sanoi hän. — Tämä on kuin satua tai unta… Paljon kiitoksia, rakas haltiatar!
* * * * *