Pierrette vastasi helmeilevällä naurulla, joka viehkeästi suli valssin säveliin.
— Jospa tietäisitte… Nämähän ovat minun ensimmäiset tanssiaiseni!
— Mutta senhän tiesinkin, neiti!
He olivat lakanneet karkeloimasta ja menivät nyt talvipuutarhaan.
Pierretten katseessa oli kysyvä ilme.
— Niin, tiesin sen, toisti nuori mies hilpeästi. — Tiesin nimenne, neiti, vaikka minun nimeni oli teille outo, ja tiesin että te olisitte tänään, tänä iltapäivänä, Prévelien tanssiaisissa, — ensimmäisissä tanssiaisissanne!
— Tuon kaikki tiesitte — jo ennen tuloanne tänne?
— Niin kyllä, neiti! Älkää vaivautuko arvailemaan, — tämän ihmeen selitys on varsin yksinkertainen: tätini on teidän tätinne vanhoja ystävättäriä…
Pierrette huudahti ehdottomasti:
— Rouva Saugékö?
— Juuri niin, rouva Saugé on tätini, myönsi nuori mies levollisesti. — Rouva Saugé, joka nyt on Cannes'issa, mutta oli kuullut rouva Charlier'ilta, että te aioitte noudattaa tämän hänelle varsin tutun, mutta minulle jokseenkin vieraan perheen kutsua, kehoitti minua välttämättömästi pitämään mielessäni nämä kauniit pukutanssiaiset ja pyytämään täällä karkeloon hänen nuoren ystävättärensä neiti Hémont'in. Huomautus tanssiaisista oli kylläkin tarpeellinen, sillä käyn niissä vain harvoin, mutta karkeloon nähden en olisi tarvinnutkaan tuota erityistä kehoitusta.