Neiti Hémont kuunteli häntä, hymyilyn häive suupielissään.
Mustatakki, Roger Marçay, oli siis rouva Saugén sisarenpoika, joka tädiltään saamiensa tietojen perusteella luuli karkeloivansa Marcelle Hémont'in kanssa! Tuo tiedonanto tuntui perin hullunkuriselta Pierrettestä, joka toden totta ei olisi uskonut osaavansa niin oikeaan ivallisissa ennusteluissaan… Rouva Saugé ei ollut hukannut aikaa, enemmän kuin hänen sisarenpoikansakaan! He halusivat ensimmäisiksi perijättären pyydystelyssä!
Pierretten huvista hurmaantuneissa silmissä näkyi välkähdys. Kiusoiteltuaan tätiänsä hän nyt tunsi kiihkeää halua tehdä hieman pilkkaa tuosta vaaleaviiksisestä mustatakista.
»Tämä on epäilemättä ainoa tilaisuus, jolloin voin tutustua runsaille myötäjäisille omistettuun uhrisuitsutukseen», ajatteli hän. »Minun on käytettävä sitä hyväkseni, kuten käytin mahdollisuutta päästä näihin ensimmäisiin tanssiaisiini, jotka kenties samalla ovat myös viimeiseni.»
Heidän sitten jatkaessaan jälleen karkeloa kysyi Roger:
— Tehän asutte Normandiassa, neiti?
Tuo oli suoranainen kysymys, ja silmänräpäystäkään epäröimättä vastasi
Pierrette:
— Niin kyllä, Normandiassa…
Arpa oli heitetty. Keskustelu kävi nyt siihen tapaan, kuin sitä olisivat jatkaneet Roger Marçay ja Marcelle Hémont. Mutta Pierretten oli mahdoton pysyä siitä aivan syrjässä, ja Marcellen puheissa kuvastui jossakin määrin Pierretten elämä, ajatukset ja tunteet ja niitä säesti Pierretten raikas ja viehkeä nauru…
Roger Marçay ei tyytynyt yhteen ainoaan valssiin, vaan halusi useampia karkelolta, ja Pierrette täytti hänen pyyntönsä. Lopuksi hän tuskin enää muistikaan näyttelevänsä toista henkilöä, karkelo viehätti häntä aina enemmän, hän oli hilpeä, tunsi tyydytystä, nautti osaksensa tulevasta ihailusta, — sillä niin kokematon kuin hän olikin, totesi hän kumminkin herkällä käsityskyvyllään, että rouva Saugén sisarenpoika osoitti hänelle suurta huomaavaisuutta, ettei hän välittänyt kenestäkään muusta — karkeloi muutaman ainoan kerran, sovinnaisuuden takia, neiti Prévelin ystävättärien kanssa.