»Kuinka ihastunut hän on Marcelle Hémont'iin!» ajatteli Pierrette. »Ei ihmekään! Kahdeksansadantuhannen myötäjäiset vapauttavat kyllä turhasta harkinnasta!»
Mutta vähitellen, illan jatkuessa, tuo ajatus alkoi herättää hänen mielessään katkeruutta. Tuo nuori mies oli kieltämättä miellyttävä! Hänen hymyilyssään, hänen katseessaan oli nuorteaa raikkautta ja vilpittömyyttä, hän vaikutti hyväsydämiseltä, lahjakkaalta. Ja kumminkin hän nuoruutensa päivinä, tuona kaikkea ylevää ja suurta unelmoivana aikana, omisti elämänsä suurten myötäjäisten pyydystämiselle! Ja ensi kerran elämässään Pierrette harkitsi, oliko maailma todellakin niin ruma ja rahanhimoinen, kuin miksi täti Gertrude sitä useinkin kuvaili.
Lähtöhetken tultua tiedusteli herra Marçay, oliko rouva Charlier'illa vastaanottonsa maanantaisin.
— On kyllä, aina maanantaisin, totesi Pierrette.
»Poikaparka, hän haluaa tavata Marcellea!» ajatteli hän, ajaessaan hetkistä myöhemmin tätinsä palvelijattaren seurassa hänen asunnollensa.
Vaivuttuaan hetkiseksi haaveisiinsa hän sitten pudisti kevyesti päätänsä päättäväisin elein.
»Se oli oikein hänelle!» mietti hän. »Hän ansaitsi hyvin pilani!»
* * * * *
Pierrette oli kertonut paljonkin tanssiaisista, mutta varsin vähän
Roger Marçaysta. Hänellä oli hämärä tunne, että oli parasta pitää rouva
Charlier'ilta salassa tuo pieni kepponen, johon hän oli syypää.
— Tehän tiedätte, täti, oli hän sanonut kuin ohimennen, — että rouva
Saugén sisarenpoika myöskin oli noissa tanssiaisissa.