— Vai niin, oli täti vastannut lyhyesti, kirjanpitolaskujansa tarkastellen.
Pierretten mielihyväksi oli keskustelu katkennut siihen. Kumminkin muisto tuosta pilasta, joka huvittelun, saavutetun ihailun huumeessa oli ollut hänestä niin hauskaa, nyt jälkeenpäin tuotti hänelle levottomuutta, sillä heti kuin rouva Charlier joutuisi keskusteluun herra Marçayn kanssa, täytyisi kaiken käydä ilmi. Ja olihan herra Marçay melkein ilmaissut aikeensa tulla vierailulle!
»Kunpa hän pysyisi poissa vielä muutaman päivän ja tulisi vasta lähdettyäni!» tuumiskeli Pierrette itseksensä.
Mutta ei ollut olemassa juuri suuria edellytyksiä, että tuo hänen toiveensa toteutuisi. Kun hän tanssiaisten jälkeisenä päivänä oli lähtenyt tätinsä asunnosta hänen palvelijattarensa saattamana, oli Roger Marçay tullut talon läheisyydessä häntä vastaan. Hän oli tervehtinyt mitä kunnioittavimmin, jatkaen matkaansa, ja Pierrette oli olettanut tuon hänelle harmillisen kohtaamisen johtuneen pelkästä sattumasta, mutta seuraavina päivinä oli sama seikka jälleen toistunut, ja tuo sattuman uudistuminen tuntui hänestä tosiaankin ihmeelliseltä.
Ivallisena oli hän miettinyt: »Kuinka hullunkurista, — Marcelle potee influensaansa, aavistamatta että kaunis nuori mies haikaillen uneksii onnesta päästä osalliseksi hänen omaisuudestaan!»
Sitten tuli hän ajatelleeksi: »Mitähän hän piti minusta kävelypuvussa?» Mutta nopeasti seurasi jatko: »Mitä minuun koskee, miellytänkö häntä vai olen miellyttämättä, kun hän tavoittelee ainoastaan myötäjäisiäni… tarkoitan Marcellen myötäjäisiä… Mitäpä muusta, kun vain olisin jälleen kotona, ennenkuin hän tulee!»
Mutta maanantaina, hyvissä ajoin, jo ennen vierasten tavallista tuloaikaa, saapui Roger.
— Oi kuinka kiltisti! huusi vanha rouva. — Te tuotte minulle terveisiä tädiltänne?
Rouva Charlier oli tänään erinomaisella tuulella, kasvot ja mieli pelkkää päivänpaistetta.
Roger esitti tätinsä terveiset, puhui sitten Cannes'in keväästä ja Pariisin keväästä, — sitten hän äkkiä keskeytti keskustelun, luoden rouva Charlier'iin lempeät, vilpittömät silmänsä, joissa kuvastui liikutusta ja samalla hilpeätä halua laskea leikkiä tuosta tunteesta.