— Rakas rouva Charlier, sanoi hän, — minun täytyy tunnustaa teille näin jyrkällä, järjettömällä tavalla eräs järkyttävä seikka… muutoin tukehdun tähän tunnustukseeni… jota pyydän etukäteen anteeksi… Ihastuin rajattomasti veljentyttäreenne, heti kuin näin hänet Prévelien tanssiaisissa, — ja puhellessani teidän kanssanne, ovat ajatukseni koko ajan hänen tykönänsä.
Hän lausui tuon kaikki niin teeskentelemättömällä suoruudella, että rouva Charlier hymyili hymyä niin lempeätä, että sen täytyi hämmästyttää noilla huulilla, — hymyä, joka tuntui kuuluvan menneisiin aikoihin, kuten nuo hänen nuoruutensa aikaiset vaaleat, sulotuoksuiset puvut, jotka hän väliin otti esille, veljentyttäriänsä huvittaakseen.
— Te rakastatte Pierretteä?
— Hänen nimensä on siis Pierrette — en tiennyt sitä… Kuinka hyvin tuo nimi sopii hänelle, jatkoi nuori mies. — Niin, rouva Charlier, — rakastan häntä… ja pelkään niin kovin, että joku ottaa hänet minulta… haluaisin siksi heti puhua asiasta herra Hémont'in kanssa.
— Heti kohta? Kylläpä te pidättekin kiirettä! tuumi rouva Charlier nauraen. — Mutta herra Hémont ei ole Pariisissa.
— Sen tiedän kyllä, — siksi käännyinkin ensiksi teidän puoleenne, rakas rouva Charlier. Oi, tahtoisin niin mielelläni tietää — luuletteko että minulla on ollenkaan onnistumisen toiveita? Varallisuuteni on varsin vähäinen, ja herra Hémont…
— Mitä siihen tulee, keskeytti hänet rouva Charlier, — on veljeni omaa laatuansa oleva henkilö, jolle rahakysymys ei merkitse mitään ja joka katselee kaikkea tyttärensä silmin… Siis on teidän huolehdittava vain Pierretten suosiosta. Hän antoi äskettäin rukkaset eräälle, jolla oli kaksikymmentätuhatta korkoja, siksi että tuo tarjokas ei oikein muistuttanut mitään satuprinssiä… Mitä nyt, Berthe? kysyi hän sitten äkkiä, käännähtäen ovelle päin, joka oli avattu varovasti.
— Herra tohtori on täällä.
Rouva Charlier oli noussut paikaltaan.
— En pyydä anteeksi poistumistani, sanoi hän, — sillä aion olla kovin kiltti… ja pyytää Pierretten tänne seuraksenne. Hän on nämä päivät hoitanut hyvin uskollisesti sairasta serkkuansa, toisen veljeni Etienne Hémont'in tytärtä, häntä, joka asuu maalla. Marcelle-parka joutui täällä heti vuoteeseen. Tiedätte että hän aikoi Prévelien tanssiaisiin, — minähän puhuin siitä tädillenne. Viime hetkenä päätimme, että Pierrette käyttäisi hyväkseen kutsua ja hänen pukuansa… No niin, palaan heti.