Pierrette oli irroittanut kätensä ja painanut ne jälleen kasvoillensa.
— Ja sitäpaitsi, jatkoi Roger, — olette te ollut yhtä paha ja pahempikin vielä kuin minä… olette minua epäillyt… syyttänyt… nolannut lukemattomia kertoja… kiusannut minua…
Pierrette ei vastannut heti, mutta nyt tulivat hänen silmänsä hymyilevinä esiin kätten takaa: tuo ajatus, että hän oli kiusannut Roger'ia, näytti tuottavan hänelle todellista nautintoa.
— Mutta ette voi sittenkään vakuuttaa, mumisi hän lopuksi, — ettei tädillänne olisi ollut erinäisiä syitä kehoittaa teitä tanssimaan Prévelien iltamassa neiti Hémont'in kanssa.
— Enpä suinkaan, vastasi nuori mies, — sillä olen äskettäin pannut tätini kovalle ja pakottanut hänet tunnustuksiin. Mutta sen voin vakuuttaa teille, että tuo oiva nainen piti suunnitelmansa toteutumista siksi tärkeänä asiana, ettei hän luiskahtanutkaan sisarenpojallensa mitään avioliittomahdollisuuksista… kaikkein vähimmin raha-avioliitosta, Pierrette! Hän tunsi liian hyvin sisarenpoikansa, erehtyäksensä sellaiseen varomattomuuteen.
Pierrette loi silmänsä maahan, hiukan hämillään, posket punoittavina.
— Prévelien tanssiaisiin, jatkoi herra Marçay, — menin siis vain varsin luvallisessa aikeessa pelastaa — pääasiallisesti tädilleni mielihyviksi — erään pikku maalaistytön jäämästä tanssitoveritta, luullen tätä toimenpidettäni tarpeelliseksi. Mutta…
Hän vaikeni, suunnaten lempeän katseensa silmäluomiin, jotka häneltä kätkivät Pierretten siniset silmät.
— Mutta mitä? kysyi Pierrette, hiukan kohottaen tummia silmäripsiänsä.
— Mutta minun täytyy tunnustaa, jatkoi herra Marçay, — että tuskin olin ehtinyt tanssisaliin, kun jo olin unohtanut tuon tehtäväni, neiti Hémont'in ja tätini… Nuori tyttö, jota olen rakastanut ensi hetkestä kun hänet näin, ei ollut sen enempää maalaistyttö neiti Hémont kuin samanniminen pariisitarkaan, ei enempää perijätär kuin myötäjäisiä vailla oleva neiti Hémont… vaan valkopukuinen pikku Pierrette, joka hymyili kauniille kuvallensa sekä ilosta saada huvitella… suloinen pieni taruolento, jonka havaitsin karkeloivien joukossa… ja jota katselin kauan, tietämättä hänestä mitään… edes hänen nimeäänkään.