— Jos ei hän olekaan nuori mies, neiti Lise? Jos hän onkin päinvastoin kiltti vanha ukkeli? Luonnon lapsipuoli, joka olisi hänkin halunnut olla kaunis, voittaa rakkautta! — raajarikko, joka on haaveillut avarasta maailmasta, matkoista… elämän onnea vaille jäänyt olento, vanhus, jolla ei ole ollutkaan nuoruutta…
Tahtomattaan mumisi Lise-neiti:
— Kuten teillä…
— Kuten minulla, niin juuri.
Silloin heräsi Lise-neidin liikutetussa mielessä epäilys, joka äkkiä kehittyi varmuudeksi.
— Onko mahdollista, naapurini, huudahti hän, — tuo nuori taiteilija… olitte te!
— Niin olin, kunnon naapurini! Tuo typerä tuuma tuli päähäni eräänä päivänä, kun aika kävi minusta ylen pitkäksi… Mutta taivas tietköön, etten aavistanutkaan…
— Te olitte tuo kirjoittaja! toisti Lise-neiti, yhä vielä päästä pyörällä. — Nuo kaukaisista maista tulevat kirjeet te kirjoititte muutaman askeleen päässä ovestani. Te kerroitte Egyptistä ja Kreikasta, istuen paikoillanne nojatuolissanne!
— Samaten kuin te kerroitte minulle linnastanne… Teidän kirjeenne, hyvä neiti, olivat viehättäviä!
— Entä sitten teidän! Koulunkäyntimme ei ole mennyt hukkaan!