Noudattakaamme rakkauden johtoa, se vie meidät oikeaan.
Puuterin ja kauneustäpläin, mielettömäin seikkailujen ja loppumattomien oikeudenkäyntien aikakautena tapahtui, että Troncantiquen herttua ja hänen ylhäinen naapurinsa markiisitar de Souchevieille kävivät juhlallisesti oikeutta erään pähkinämetsän omistamisesta.
Kumpiko heistä sitten oli oikeassa? Sitä olisi minun varsin vaikea sanoa, niin sekaisin olivat oikeudenjakajat panneet kaikki asiat. Joko markiisitar — tai kenties herttua. Jollei toinen, niin toinen, — siihen viittasivat asiakirjat. Eräs syvämietteinen ihmisvihaaja, La Rochefoucauld, joka varmaankin oli selvillä tämäntapaisista asioista, on sanonut että riidat saataisiin aina nopeasti ratkaistuiksi, jos vääryyttä olisi tapahtunut ainoastaan toiselta puolelta. Kuinka lienee ollutkaan, — joka tapauksessa oli herttuan ja markiisittaren oikeudenkäyntiä kestänyt jo melkein seitsemän vuotta.
Sillävälin kuin molempiin linnoihin sateli mitä ihmeellisimmillä harakanvarpailla täyteentöhrittyjä asiakirjoja, odottivat linnojen omistajat yhtäläisen pelon vallassa kumpikin oikeusjutun ratkaisua. Tosin ei oikeuden päätös varmaankaan voinut tuottaa hävinneelle kovinkaan suurta rahallista tappiota, mutta jos olisi kiistelty vaikka nuppineulasta, olisi asiallisten kiihko ollut yhtä suuri, sillä kysymyksessä oli, kummanko turhamielisyys tulisi tyydytetyksi.
Häviämisen pelko kävi lopuksi heidän mielessään niin paljoa voimakkaammaksi kuin halu voittaa, että he keksivät keinon päästä erilleen koko asiasta.
Päivänä muutamana Troncantiquen herttua, muka hyvyytensä ohjaamana, pyysi markiisitarta puolisoksensa, ja tämä suvaitsi suostua hänen pyyntöönsä, hänkin samaten herttaisen mielensä taivuttamana. Pähkinämetsä oli tuleva yhteiseksi omaisuudeksi, ja oikeusjuttu päättyi siten muitta mutkitta.
Tuo kihlaus, joka julkaistiin heti, antoi paljon juoruamisen aihetta niille, jotka läheltä tai kaukaa olivat seuranneet oikeusjutun kulkua.
Lainvalvojat sulkivat tomuiset asiakirjansa.
»Ihmisparat!» sanoivat he säälivällä ymmärtämyksellä. »Menevät avioliittoon voidaksensa sopia! Menettelevät samaten kuin tuo mielipuoli, joka pelosta kastua hyppäsi jokeen!»
Herttuan ja markiisittaren tuttavat kohauttivat hartioitaan sanoen: