»Oikeudenkäynnit tulevat usein kalliimmiksi kuin ennakolta voi aavistaakaan!»
Mutta syrjäisten mielestä oli asialle keksitty oivallinen ratkaisu.
— Kihlatuilla on, huomautti kreivitär de Languefine, — kummallakin komea nimi ja uhkea omaisuus, molemmat ovat leskiä, molemmat vanhoja ja rumia, ja he vihaavat kumpikin toisiansa. Mitä muita edellytyksiä vaatisikaan enää sopusuhtainen avioliitto!
Mitä itse päähenkilöihin tulee, niin he välittivät varsin vähän noista juoruista, tyytyivät valittamaan kohtalon vaatimuksia ja lykkäämään mahdollisimman kauas lupauksensa toteuttamisen.
Kohtelias sulhasmies syytti kaupungissa valvottavia asioitaan, herttainen morsian vetosi maalla hoidettaviin tehtäviinsä, suoden siten toisillensa vuodesta vuoteen armonaikaa.
Jotteivät loukkaisi perinnäistapoja, he antoivat juhlallisen lupauksen kirjoittaa toisillensa, ja niin he erosivat.
* * * * *
Tapaamme Troncantiquen herttuan jälleen eräässä Faubourgin hotellissa.
Istuen Ludvig XIII:n tyylisessä nojatuolissa, missä seinäverhot muodostavat uhkean taustan hänen harmaalle tukallensa ja värittömälle olennollensa, hän avaa hajamielisesti vaakunakoristeisen kirjeen, joka hänelle juuri on tuotu, luo katseen noihin naisen käsialalla täyteen kirjoitettuihin arkkeihin ja sanoo:
— Tästä saat työtä, rakas veljenpoikani!