— Teidän Majesteettinne, vastasi prinsessa, — nuo muukalaiskuninkaat ikävystyttävät minua ja ovat minusta vastenmielisiä, — en tahdo ketään heistä!
Empien hetkisen hän sitten jatkoi rohkeasti:
— Koska Teidän Majesteettinne katsoo suotavaksi että menisin avioliittoon, niin suvaitkaa määrätä, että jonkun uskotuistanne on vietävä herttua Renaud'ille salainen viesti, että hänellä on menestymisen toiveita, jos hän haluaa kosia kuninkaansa tytärtä… Tiedän kyllä, lisäsi hän hymyillen, — etteivät kaupungin kauneimmatkaan neitoset ole voineet voittaa hänen ylpeätä sydäntänsä, mutta kenties hän huomenna ajattelee, ettei harkitseminen ole ollut haitaksi.
Ensiksi kuningas pani kovasti vastaan, arvellen että ainoastaan jokin hallitsija olisi tuon liiton arvoinen. Mutta kun herttua Renaud tuotti hänen hallituksellensa kunniaa, kun herttua oli laajentanut ja vahvistanut hänen valtaansa — ja kun kuningas ennen kaikkea ei pystynyt vastustamaan pikku epäjumalaansa, antoi hän ennen pitkää suostumuksensa.
Mutta kun herttua Renaud'ilta tiedusteltiin hänen mieltänsä, vastasi hän että prinsessa oli niin paljon ylhäisempi häntä, ettei hänelle koskaan voinut tulla mieleenkään rakastua häneen, ja ettei ollut hänen luontonsa mukaista valita itselleen vaimo rikkauden ja syntyperän perusteella.
* * * * *
Tällä kertaa pikku prinsessa Helmi ei vihastunut eikä nauranut, vaan oli hyvin vähäpuheinen koko päivän. Hoviväki, joka ei tiennyt mitä oli tapahtunut ja mitä tuskallisia ajatuksia tuon kuninkaallisen otsan takana liikkui, odotti ihmeissään, mitä uusia oikkuja prinsessa hautoi mielessänsä. Rauhoituttiin hieman, kun Helmi seuraavana päivänä vain ilmoitti haluavansa kuulla eräässä kaupungin ulkopuolella sijaitsevassa kappelissa äskettäin Jerusalemista palanneen hurskaan munkin saarnaa.
Munkki puhui erinomaisen hyvin, joskin varsin ankarasti, ja seuranaiset kehuivat saarnaa. Prinsessa puolestansa pyysi hurskaan puhujan linnaan ja kertoi hänelle kaikista pettymyksistä, joita hänellä viime aikoina oli ollut.
— Isäni, päätti hän puheensa, — olin tullut kuulemaan teitä, saadakseni teiltä lohtua. Mutta te puhuitte ainoastaan keinoista, joilla paratiisi saavutetaan, ja sananne eivät tunkeneet ollenkaan mieleeni, sillä nehän olivat tarkoitetut ainoastaan köyhille ihmisille. Varanneehan taivaallinen Kuningas valtakunnassaan toki paikat maallisille kuninkaille?
— Tyttäreni, vastasi pyhä mies, joka ei ollut perehtynyt hovin kohteliaisuuksiin, — rikkaus ja valta ovat arvokkaita Jumalan lahjoja, joita tulisi käyttää hänen kunniaksensa, mutta niillä ei voida ostaa runoilijan ylistystä, jos hän todella ansaitsee runoilijan nimen, ei rehellisen soturin miekkaa, ei kunnon miehen rakkautta. Ja mitä paratiisiin tulee… Tyttäreni, jollei teillä Jumalan valtaistuimen eteen tullessanne ole tarjottavana taivasten Herralle muuta kuin varallisuutenne ja kruununne, silloin ovat monet kerjäläiset, joilla ei tänään ole leipää eikä paikkaa mihin päänsä kallistaisivat, tuona päivänä rikkaampia kuin te.