Kirjeen alla oli kirjoittajan täydellinen nimi:
»Marie-Denyse de Jolan.»
— No niin, herra herttua, huudahti Jumel, ja noissa sanoissa väräji hillitty närkästys.
Herttua de Groix asetti tuon sinisen paperin suurelle kirjoituspöydällensä, kirjeittensä ja asiapapereittensa joukkoon… Hymyily leikitteli hänen huulillansa.
— Mikä pikku veitikka! mumisi hän.
Jumel päästi kiukkunsa valloilleen.
— Ja ajatelkaa, että olin aikeissa mennä hänen kanssaan avioliittoon, silmät ummessa… tuollaisen nuoren tytön kanssa, joka ehdottaa minulle, että tapaisimme toisemme kahdenkesken, tytön kanssa, joka…
Herttua hymyili vieläkin.
— Kuulkaas, te kunnon Jumel, sanoi hän, — te arvostelette tuota asiaa väärin. Hän, joka on kirjoittanut teille nuo rohkeat sanat niin kauniille siniselle paperille, ei suinkaan ole vailla syvällisyyttä… Hän pystyy hiukan purevaan pilaan… eikä hän puolestaan halua mennä avioliittoon silmät ummessa. Mutta jollen tykkänään erehdy — ja se olisi harmillista, katsoen niihin suuriin edellytyksiin, joita minulla olisi elämän ja maailman oikeaan arvostelemiseen — on tuo nuori tyttö vilpittömin, puhdasmielisin, viattomin olento, mitä mies voi toivoa vaimoksensa… Jumel, tuo uhmamielinen kirje on viehkeä… ja teidän sijassanne minä, ystäväni…
Jumel oli kuin pilvistä pudonnut.