Juomaria onnetonta, vaimoaan ja lapsiaan, niitä näet sa monen monta kaikkialla, ainiaan. Auta, jos sa tahdot sen, jos sa oot tosi-ihminen!
Teoillasi voit sa täyttää mitä sydämmessäs on, toimillas sen taidat näyttää, vaikka oisit sanaton. Työtä, tointa vaaditaan, eivät riitä näe sanat vaan.
Puhut usein jalon lailla, olet jalo sanoissas, jaloutta sentään vailla onkin koko toimintas. Ei; kas tositoimintaa, — siitä kunnian kruunun saa.
Sanot hyvää, oikeutta aina harrastelevas, — tuopa oisi hyvä, mutta näkeekö sen toimistas? Edistätkö todella hyvää, totta ja jaloa?
Jos siis joku kilvoittelee,
kilvoitelkoon toimissaan!
Sanoissaan jos kerskaelee,
siit' ei hyvää ollenkaan.
Töistään miestä mainitaan,
vaan ei suurista sanoistaan.
Siveäin ja raittihitten kanssa yhdy toimimaan! Toimistasi, näet sä, sitten sua kyllä mainitaan. Muuten et voi näyttää, et, että totta sa puhelet.
Ihminen yksin.
Kas kuinka luonto riemuitsee! Sen rinta riemuin raikuilee säveltään sulokasta! Kaikk' ihastuksen ilossaan Luojaansa kiittää onnestaan, maan, taivaan valtiasta.
Kun päivä piillen pilviin käy ja muuta ei kuin uhkaa näy, rauhaisna luonto vuottaa. Se tietää: ken nuo pilvet toi; ne jälleen myöskin poistaa voi, iloja kyllin tuottaa.
Maan ihmisen jos pahoin käy, jos niin ei onnistuvan näy, kuin ihmisraukka soisi, niin synkkään epätoivohon hän valmis vaipumahan on, kuin kaikki loppu oisi.