Ilostuakseen moni juo, vaan iloa ei viina suo — päinvastoin katkeruutta. Se vasta surun lähde on, se vieden teille turmion tuo tuskaa aina uutta.
Ei huolet viinaan haihdukkaan, vaan lisättyinä uudestaan yltyvät ylimmilleen. Ken turvaa julmaan juomahan, hän turmion luo varmimman itselleen, omaisilleen.
Kirous, kurjuus, kärsimys ja rietas raakuus, ilkeys seuraavat ylinmäärin. Oi, Luojan lahjat viinalla ikuiseen aikaan turmella on kauheaa, on väärin!
Ja nähkää! Niin ei luonto tee, sen rinta riemuin raikuilee säveltään sulokasta. Kaikk' ihastuksen ilossaan Luojaansa kiittää onnestaan, maan, taivaan valtiasta.
Sun lempesi Suomi!
Suloinen Suomi, armas synnyinmaamme!
Sun lempes meitä työhön pakoittaa,
se intoa luo kaikkeen toimintaamme
ja työssä mielemme se nostattaa.
Sun lempes liekki meitä sodassamme
valaisee tielle varmaan voittohon
Se puolustaapi sinilippuamme
tuo uudet joukot vimmaan taistelon.
On onnestasi vakaumus meillä:
vain raittiina sa voit sen saavuttaa, —
vaan kansa, joka kulkee viinan teillä,
käy onnetonna kohti kuolemaa.
Me parhaaksesi taistelemme, maamme
ja huolettomain rauhan hylkäämme,
me rauhan vasta voiton jälkeen saamme,
sen rauhan, jot' ei viina häiritse.
Wai voisimmeko huolimattomina
katsella kansalaisten lankeevan
ja pahantekijöinä, murhaajina
noin viinan hirmuvirtaan joutuvan?