Saloille Suomen siksi huuto lentää:
Jokainen viinaa vastaan nouskohon!
Sotamme ehkä kestää, mutta sentää
jo ihan varma meillä voitto on.
Urhoina uljahasti sotikaamme,
niin viina viimein väistyy unholaan
ja sinä nouset, sulo Suomenmaamme,
raittiina, kuntoisana kunniaan!
Raittiutta yli maamme.
Räyhäämistä kapakoista, juomareiden kodeista, vankiloiden koppiloista huuto kuuluu surkea. Se se huuto kautta maamme, kautta kalliin isänmaan käskee' pyhää toimintaamme uutterasti jatkaa vaan.
Sillä yhä maata ryöstää, juomatapa julmana, turmioon ja tuskaan syöstää ylhäistä kuin alhaista. Maalle vaara hän on suuri, uhkaamassa jokaista — onnemme, elomme juuri sille ompi saaliina.
Pois siis epäilys ja pelko! Meitä saada seisomaan kukaan älköön koetelko! Kohti tarkoitusta vaan, joka koiton lailla loistaa uutta päivää luvaten, synkän hirmuyön mi poistaa julmain väkijuomien!
Nyt kun maa näin sulokasna edessämme leviää, sen kun lempi voimakasna tunteitamme lämmittää, ken ei päättäis pelkäämättä pyhää sotaa taistella vaivojansa säästämättä armaan maamme puolesta?
Kaikki siksi vannokaamme tälle maalle, että me, jatkain suurta toimintaamme, parhaat voimat uhraamme, että konsaan emme maista myrkyttäjää riemujen, väkijuomaa minkäänlaista, tykkänään ne hyljäten!
Kaikki lujan lupauksen teemme yhdess' uudestaan. Tuli aina innostuksen rinnoissamme leimutkaan! Wakaa miehuus vaarat torjuu, kestävyys vie voittohon, — vihamiehen malta horjuu, jos main päätös luja on.
Raittiutta yli maamme, siveyttä eloisaa, — tätä suurta ohjelmaamme meidän tulee noudattaa. Taisteloista taisteloihin vaikka vielä käykin tie, loistavimpiin voitteloihin kumminkin se vihdoin vie.