Surusta silmä moniaan lempeän äidin vettyi, poikansa mieltyi kapakkaan, — ainoa toivo pettyi; äitinsä hellän pyynnöistä ei laisinkaan hän välitä.
Ei! — Kasva sinä tueksi, jot' äitis toivoi sulta! Kun kapakkaan sun kutsuvi pettävä "velikulta", niin muista, kuinka usean on lasi vienyt hautahan!
Monikin nuori puoliso, joll' äsken toivo loisti, päivänsä surren viettää jo; juopumus riemun poisti. Mies elää poissa päivin öin, kotoaan muistaa tuskin töin.
Wain pilkkaajien seurassa hän kapakassa viihtyy, kauhea juomahalunsa hillittömäksi kiihtyy; se onnettoman sokaisee ja hirmutöihin rohkaisee.
Oi nuorukainen, etköpä sinäkin meitä auta voittamaan pahaa hirveistä, mi tuhanten on hauta? Eiköhän syty rintaasi nyt halu rientää avuksi?
Jaloa, hyvää puoltamaan jo nuoruudessas ryhdy! Kurjuutta, hätää poistamaan sa innokkaasti yhdy! Wääryyttä astu vastahan, käy pyhään, jaloon sotahan!
Alkohoolikuningas ja Onni.
Alkohoolikuningas kun kävi ihmisien luoksi, näki, kuinka hurmevirta hänen tähtensä vain juoksi, näki, kuinka juomingeissa väkijuomat saaliit kaataa, kuinka vaimon leskeksi ja lapset orvoiksi se saattaa.
Ja hän nauroi hyvinmielin. Ylhäisimpäin luoksi astui.
Siellä näki, kuinka rouvan silmä kyynelistä kastui,
kuinka miehet liköörien, sampanian luona aina
hävittävät rahojansa arkkipäivin', sunnuntaina.
Kaikki niin siis, kuin hän tahtoi. Silloin tuli Onni vastaan,
vaan ei valkohunnun alta riemu loista katsannastaan,
surun synkkä leima oli piirtehissä nähtävänä.
Onni seisahtui ja lausui — ääni värähtelevänä: