Ja äidin väsyneet silmät kysyivät:
— Kenen tähden sinä minut hylkäät?
IV.
Oli iltapäivä. Giorgio tutki sitä kiemurtelevaa polkua, joka milloin nousten, milloin laskien johti rannalla olevan kummun huipulle. Hän katseli eteensä ja ympärilleen, uteliaisuuden yhä kasvaessa, melkein rajun tarkkaavasti, ikäänkuin olisi tahtonut ymmärtää jonkun himmeän ajatuksen, jota yksinkertaiset ilmiöt ilmaisivat, tai kuin olisi tahtonut voittaa jonkun käsittämättömän salaisuuden.
Meren rannalla kohoavan kummun notkelmassa puron vesi oli johdettu jonkunmoista onttojen pölkkyjen ja tukipaalujen muodostamaa pientä vesijohtoa pitkin syvennyksen toiselta laidalta toiselle. Toisia puroja oli johdettu koverrettuja tiiliä pitkin hedelmälliseen maaperään, missä kasvullisuus uhkuvana rehoitti; ja siellä täällä keinui notkean suloisesti kimmeltävien, lorisevien purojen partailla siroja kasveja kauniine sinikukkineen.
Kaikissa näissä yksinkertaisissa seikoissa näytti piilevän syvä elämä.
Ja muu vesi virtasi rinnettä pitkin somerorannikkoa kohti; se juoksi pienen sillan ohitse. Sillankaaren varjossa muutamat vaimot pesivät vaatteita; ja heidän liikkeensä heijastuivat veteen kuin liikkuvaan peiliin. Somerikolle olivat häikäisevän valkoiset vaatteet levitetyt. Pitkin rautatien kiskoja kulki avojaloin mies kengät roikkuen käsissä. Muuan vaimo tuli ulos ratavahdin mökistä ja viskasi nopeasti pois korista jotain jätteitä. Kaksi tyttöä kantoi pesuvaatteita ja juoksi kilpaa. Vanha eukko ripusti seipäälle siniseksi värjätyn vyyhdin.
Kauempana kiilsi kuokatussa maassa, joka muodosti padon polulle, valkeita näkinkenkiä, ja hennot juuret liikkuivat hiljaa kevyestä tuulen henkäyksestä. Kuokan jäljet, joka oli penkonut punervaa multaa, olivat vielä näkyvissä. Yhdestä multakokkareesta riippui kimppu kuivuneita juuria, kevyinä kuin käärmeennahat.
Matkan päässä kohosi iso talo pylväineen; sen katon harjaa somisti tiileen hakattu kukkakoriste. Ulkoportaat johtivat katetulle parvekkeelle. Kaksi naista kehräsi portaiden yläpäässä; ja rukit hohtivat auringossa kuin kulta. Kuuli kangaspuiden kolinaa. Ikkunasta näki kutojattaren ja hänen tahdikkaat liikkeensä sukkuloita kiidättäessään. Viereisessä ladossa loikoi suunnattoman suuri härkä, joka levollisesti, mutta lakkaamatta liikutti korviaan ja häntäänsä hyönteisiä hosuen. Kanat kuoppivat ympärillä.
Kivenheiton päässä siitä juoksi toinen puro tien poikki. Se hymyili tulijalle; aivan värehtivänä, hilpeänä, vilkkaana, kirkkaana.