Melkein raivokkaasti sanoi Giorgio:
— Tule huoneeseesi. Löydät kaikki valmiina kylpyäsi varten. Tule.
Ja hän vei hänet huoneeseen, jonka seinät kokonaan oli päällystänyt maalaismatoilla.
— Näetkö, matkalaukkusi ja pienet tavarasi ovat jo täällä. Näkemiin.
Älä vitkastele.
Hän jätti hänet yksin. Hetken kuluttua tunki hänen luokseen veden loiskina, joka kookkaasta pesusienestä valui takaisin ammeeseen. Hän tunsi tuon lähdeveden jäisen kylmyyden; ja hän kuvitteli Ippolitan solakan, joustavan ruumiin värähtelyä tuossa virkistävässä kosteudessa. Ja kun nuo äänet olivat lakanneet, hänet kouristi niin raju väristys, että hampaansa alkoivat kalista, kuin kuollettavan kuumehoureen tuskissa. Himon kauhein silmin hän näki tuon naisen, jo kuivana ja kiiltävänä ja hienona kuin kullanhohteinen alabasteri, pudottavan yltään kylpyvaipan.
— Ippolita, Ippolita, hän huusi, ollen suunniltaan. Tule! Tule!
IX.
Rajuista hyväilyistä vielä väsyneempänä, melkein hengettömänä, Ippolita vähitellen vaipui unen valtoihin. Vähitellen hymy hänen huulillaan muuttui tiedottomaksi; sitten se katosi. Hetkeksi sulkeutuivat huulet; sitten ne taas äärettömän hitaasti aukenivat, ja sisältä loistivat häikäisevän valkoiset hampaat kuin zhasmiinit. Taaskin huulet kotvaksi sulkeutuivat; ja jälleen ne aukenivat hitaasti, hitaasti; ja sisältä välkkyivät taas hampaat häikäisevän valkeina ja kosteina.
Nojaten kyynäspäihinsä Giorgio katseli häntä. Hän näki hänet edessään ihmeen kauniina, vallan semmoisena kuin oli nähnyt hänet ensi kerran suloisessa oratoriossa, filosofi Alessandro Memmin orkesterin edessä, suitsutussavun ja orvokkien tuoksussa. Hän oli hyvin kalpea, kuten silloinkin.
Hän oli kalpea, mutta hänen kalpeutensa oli omituinen, jommoista Giorgio ei ollut nähnyt kenelläkään muulla naisella: se oli melkein kuolleen syvää, synkkää kalpeutta, joka vivahti siniseen, kun sille lankesi varjoja. Silmäripset loivat poskien yläreunaan pitkiä varjoja; tummat, tuskin näkymättömät haivenet varjostivat ylähuulta. Pikemmin iso suu oli kaareva, hyvin pehmeä, mutta kuitenkin surumielinen ja ylen ilmehikäs syvässä vaikenemisessaan.