— Ehkä Garganosta.
— Minnehän se on matkalla?
— Ehkä Ortonaan.
— Mitähän lastia sillä lienee?
— Kenties hedelmiä.
Ippolita nauroi. Hänen naurunsa ympäröi hänet kuin kirkkaan lähdeveden huuhtelu ja kirkasti hänet uudelleen.
— Katsohan, katsohan, hän huudahti, ja kohottaen kättään hän viittasi taivaanrantaa kohti; näytti siltä kuin olisi esirippu kohonnut ilmoille.
— Vielä viisi purjetta kaikki rivissä tuolla kaukana… Näetkö ne?
— Näen, näen.
— Onko niitä viisi?