— Ja missä hän nyt on?
— Piombassa — vastasi vanhus.
Ja hän viittasi Ortonan toisella puolella olevaan rannikkoon päin, ja hengissä näki vieras Teramon maakunnan kolkan, jota meri huuhteli, se oli melkein salaperäinen näky, josta vilahti esiin hedelmällinen, kiemurtelevien jokien uurtamana maa-alue, missä puro alati vapisevien poppeleiden juurella hyppeli kiiltävien piikivien peittämää uomaa pitkin.
Kotvan vaiettuaan Cola jatkoi:
— Piombassa hän yhdellä ainoalla sanalla pysäytti junan kiskoillaan!
Poikani sen näki. Eikö totta, Candia, Vito sen kertoi?
Candia totesi tapahtuman ja kertoi tämän ihmeen yksityiskohdat. Punainen mekko yllä oli Messias levollisena astunut molempien kiskojen välillä junaa vastaan.
Heidän puhuessaan, Candia ja vanhus silloin tällöin käänsivät katseensa etäisyyteen, viittoen kauas, kuin olisi tulijan pyhä haahmo jo ollut näkyvissä.
— Kuule, keskeytti Ippolita Giorgiota, joka oli vaipunut sisäiseen, yhä laajempaan ja kirkkaampaan mietiskelyyn ja pudisti häntä. — Etkö kuule?
Hän nousi ja meni Giorgion seuraamana akasiain alla olevan pihamaata rajoittavan aitauksen luo. He kuuntelivat.
— Se on seura, joka vaeltaa Casalbordinon Neitsyen luo — selitti
Candia.