— Pitkältäkö on matkaa perille? — kysyi vanhukselta Ippolita, jota kärsimättömyys ja tavaton levottomuus vaivasi, kuin olisi sinä päivänä odottanut joku erinomainen tapaus.
— Ei täyttä puoltatuntia — vastasi toissilmäinen.
— Onko se vanha kirkko?
— Ei, rouva. Muistan vielä sen ajan, jolloin se ei ollut pystyssä.
Viisikymmentä vuotta sitten siinä oli ainoastaan pieni kappeli.
Hän otti esiin asiakirjan tavoin taitetun paperilehden, levitti sen auki ja näytti sen Giorgiolle.
— Lueppa. Tässä on koko tarina.
Se oli kuva, jonka alla legenda oli luettavissa. — Enkeli-kuoron ympäröimänä istui Pyhä Neitsyt öljypuussa, ja vanhus oli polvistuneena sen juurella ja rukoili häntä. Vanhuksen nimi oli Alessandro Muzio. Hänestä kertoi legenda: — Herran vuonna 1527, kesäkuun kymmenentenä, iltapäivällä, se oli helluntai-sunnuntaina, raivosi myrsky Casalbordinon seuduilla ja hävitti viinitarhat, viljavainiot ja oliivilehdot. Seuraavana aamuna läksi Alessandro Muzio, seitsenkymmenvuotias vanhus Pollutrista, jonka viljavainio oli rannalla, katsomaan vahinkoa. Kun hän näki vainionsa häviön, hänen sydämensä kouristui kokoon, mutta syvässä nöyryydessään hän ylisti jumalallista vanhurskautta. Hartaasti hän ajatteli Neitsyettä ja rukoili tiellä rukousnauhansa, kun kuuli laakson rajalla kellonsoittoa, joka ilmoitti messun alkua. Heti hän lankesi polvilleen ja purki kaiken hartautensa rukoukseen. Mutta rukoillessaan hän äkkiä huomasi itsensä valon ympäröimäksi, joka säteili auringon valoa kirkkaampana; ja tässä valossa ilmestyi hänelle kärsimyksistä rikas Jumalan Äiti, sininen vaippa yllä ja puhui hänelle suloisella äänellä: "Mene ja vie tämä sanoma. Sano, että katuvainen parannus palkitaan. Tähän on pystytettävä temppeli, ja minä olen täällä jakeleva armoani. Mene vainiollesi, ja sinä olet näkevä, että viljasi on vahingoittumaton." — Neitsyt katosi enkeleinensä. Vanhus nousi, meni pellollensa ja löysi viljansa vahingoittumattomana. Sitten hän riensi takaisin Pollutriin, meni Marino d'Iddonen papin luo ja kertoi hänelle ihmeen. Silmänräpäyksessä levisi uutinen tästä tapauksesta yli koko Casalbordinon seudun. Koko kansa vaelsi tuolle pyhälle paikalle, huomasi maan puun juurella olevan kuivan, näki viljavainion rehoittavana aaltoilevan ja tunnusti ihmeen tapahtuneeksi; ja se vuodatti katumuksen ja hellyyden kyyneleitä.
Kohta senjälkeen Arabonan apulaispappi laski kappelin peruskiven; ja Geronimo di Geronimo ja Giovanni Fataloni rupesivat rakennuksen hommaajiksi. Alttaritauluun maalattiin Pyhä Neitsyt ynnä vanha Alessandro, joka rukoillen oli polvillaan hänen edessään. —
Tämä legenda oli yksinkertainen, tavallinen, toisten kaltainen, jotka perustuvat ihmiseen. Tämän ensimäisen ihmeen jälkeen pelastuivat laivat Neitsyt Marian nimessä myrskystä, säästyivät pellot rakeilta, matkustajat rosvoilta, sairaat kuolemalta. Pystytettynä keskelle kiusattua kansaa tämä pyhäinkuva oli alituinen onnen lähde.
— Tämä meidän Neitsyt on koko maailman enimmin ihmeitä tekevä — sanoi Cola suudellen tuota pyhää lehteä, ennenkuin taas kätki sen povelleen. — Sanotaan että nyt taas on ilmestynyt toinen Neapelin kuningaskunnassa. Mutta täkäläinen on sentään voimakkaampi. Ei pelkoa. Meikäläinen on sentään ylinnä kaikista…