Tällä paahtavan kuumalla tiellä, pölypilvissä, räikeän häikäisevässä valossa ei ollut surkeampaa näkyä kuin tuo väsynyt mies ja tuo vaalea esine, joka innoitti kuin leikattu sääri ja joka oli ripustettava seinille alati muistuttamaan haavaa, seinille, jotka jo olivat täynnä mykkiä ja liikkumattomia uhrilahjoja, ja jotka todistivat vuosisatoja kestäneen viheliäisen ihmislihan kipuja.
— Eteenpäin!
Ja hevoset alkoivat jälleen nelistää edelleen.
Kun pienet kummut olivat jääneet selän taakse, tie halkoi rehoittavien viljapeltojen täyttämää tasankoa. Cola kertoi lörpöttelyhaluisena kuin vanhus ainakin Aligin sairauden yksityiskohdat; hän kertoi polttavasta haavasta, jonka Pyhä Neitsyen sormi oli parantanut. Siellä täällä hyvälle tuoksuvat tähkäpäät nuokkuivat pensasaidan yli, luoden mieleen kauniin, yli lähtöjensä kuohuvan maljan kuvan.
— Tuossa on pyhättö! — huusi Ippolita, osoittaen punaista tiilirakennusta, joka kohosi keskellä avaraa niittyä.
Muutaman hetken kuluttua vaunut olivat saavuttaneet kansanjoukon.
VI.
Siinä oli edessä aavistamaton, ihmeellinen ja kauhea näytelmä, ihmisten ja esineiden kokoelma, joka ei ollut verrattavissa mihinkään ennen nähtyyn, sekoitus niin outoja, karkeita ja erilaisia aineksia, että ne veivät voiton pahimmista painajaisen aiheuttamista unista.
Ainaisen inhimillisen orjuuden kaikki rumuus, kaikki katalat paheet, kaikki uskovaisen ruumiin tuskat ja vammat, katumuksen kyynelet, hekkumoitsijan nauru; mielisairaus, ahneus, viekkaus, haureus, petos, tylsämielisyys, pelko, kuollettava väsymys, kivettynyt välinpitämättömyys, mykkä epätoivo; virrenlaulu, paholaisen riivaamien ulvonta, nuorallatanssijain kehoitukset, kellojen soitto, torvien toitotus, aasien mäkätys, härkien mylvintä, hevosten hirnunta. Kattiloiden alla ritisevä tuli, hedelmä- ja makeiskasat, astioiden, kankaiden, aseiden, korutavarain, rukousnauhojen näyttely; tanssijattarien rivot tanssit, maahankaatujatautisten kouristukset, tappelevien iskut, tungoksessa takaa-ajettujen varkaiden pako; paheen alhaisin hylky, joka oli kotoisin kaukaisten kaupunkien likaisilta kaduilta ja nyt valtasi aavistamattoman ja huumaantuneen rahvaan; kuin elukoita hätyyttävät paarmat nämä väsymättömien loisolentojen parvet ahdistivat suurta kansanjoukkoa, joka ei kyennyt puolustautumaan; kaikki alhaiset houkutukset eläimellisille himoille, petos yksinkertaiselle ja typerälle, kaikki petkutukset ja ammattimainen haureus keskellä selkeää päivää: sekoitus kaikkea tätä oli täällä ja se kohisi ja kuohui Neitsyen pyhätön ympärillä.
Tämä oli jykevä rakennus, rakennustyyliltään tavallinen, koruton, tehty kalkitsemattomasta punatiilestä. Kaikenlaisten pyhien esineiden myyjät olivat pystyttäneet kojunsa ulkoseiniä ja pääkäytävän pylväistöä vastaan ja harjoittivat siinä kauppaa. Vallan lähellä kohosivat kuljeskelevien ilvehtijäin ja seurueiden teltat, joita koristivat suuret verisiä taisteluja ja ihmissyöjäin aterioita esittävät kuvat. — Kierosilmäiset, inhoittavan ja epäilyttävän näköiset miehet kehoittelivat astumaan sisään. Rivot naiset, joilla oli suunnattoman paksut pohkeet, pöhöttyneet ruumiit ja näivettyneet rinnat ja joilla oli yllään kuluneet likaiset trikoot ja loistavat ryysyt, ylistelivät kömpelöin puhetavoin niitä ihmeitä, joita heidän takanaan oleva punainen esirippu kätki. Yksi näistä elähtäneistä naikkosista, joka näytti kääpiön ja ilotytön sikiöltä, antoi inhoittavan apinan syödä saastaisesta suustaan, minkä aikana kasvoiltaan punaiseksi maalattu ja jauholla sivelletty ilveilijä hänen vieressään huumaavan hurjasti soitti kelloa.