— Antakaa pala leipää!
— Armoa!
Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi ääntä kajahti äkkiä tomupilvestä, yhä enemmän ja enemmän ääniä, joiden omistajat vielä olivat näkymättömissä; käheitä, teräviä, kimakoita, onttoja, nöyriä, äkäisiä, nyyhkyttäviä ääniä, kaikki erilaisia ja epämiellyttäviä.
— Almua, almua!
— Armoa!
— Seis! Seis!
— Armoa Pyhän Marian vuoksi, ihmeitätekevän tähden!
— Armoa!
— Seis!
Ja pölystä ilmaantui sekavana laumana joukko hirviöitä. Eräs, jonka kädet olivat poikki, näytti verisiä tynkiä, ikäänkuin leikkaus olisi tapahtunut vallan äsken, tai kuin haavat olisivat huonosti parantuneet. Toisella oli käsiinsä kiinnitettynä nahkapatjat, joihin nojaten raskasta ruumistaan vaivaloisesti laahautui eteenpäin. Kolmannella oli iso nystyräinen tumma kaulakuhmura, joka härän kaulanahan tavoin heilui edestakaisin. Toisella oli huulessa pullea kasvannainen, joka teki sen vaikutuksen, kuin olisi hänellä ollut palanen raakaa maksaa hampaiden välissä. Toisella oli vallan muodottomat kasvot: sieramet ja yläleuka olivat kokonaan syöpyneet pois. Toiset paljastivat muunlaisia kammottavaisuuksia, tehden vilkkaita, melkein uhkaavia liikkeitä, kuin olisivat tahtoneet päästä oikeuksiinsa.