— Neitsyt on tuon ihmeen toimeenpannut! Ihmeen! Ihmeen! Antakaa almua!
Pyhän Neitsyen armon vuoksi olkaa armeliaita!
Ja miehet ja naiset, eroituksetta, purskahtivat itkuun. Ja verenjuoksuinen nainen kohotti melkein huomaamattomasti luisevia käsiään, kuin olisi tahtonut tavoitella jotain ilmasta, kun sitävastoin hänen paljaat jalkansa, yhtä kellervät kuin kädet ja kasvot ja nilkoista läpikuultavat, lepäsivät kuolon jäykkinä. Ja tuossa räikeässä armottomassa auringonpaisteessa kaikki lähestyi.
— Käänny takaisin! Käänny takaisin! — huusi Giorgio ajurille. —
Käännä ajoneuvot ja lyö hevosia piiskalla.
— Olemme perillä, herra. Mitä sinä pelkäät?
— Käännä ja aja takaisin.
Tämä käsky annettiin niin pontevasti, että ajuri keskellä huumaavaa melua käänsi hevoset.
— Aja, aja!
Ja kuin paeten karautettiin rinnettä alas, tiheiden pölypilvien läpi, missä silloin tällöin kaikui käheä huuto.
— Minne pitää ajaa, herra? — kysyi ajuri, kyyristyen tomupilvessä.
— Alas, alas, merelle päin. Aja, aja.