— Mene tiehesi, Exili. Tahdon nukkua.
— Hän oli hurmaava olento! Kauneimmat silmät Roomassa… Onko hän vielä täällä? En ole vähään aikaan häntä nähnyt. Varmaankin hän on matkustanut pois. Hänellä on sisar Milanossa, kuulemma.
Hän kaatoi itselleen toisen lasin ja joi sen yhdellä siemauksella. Hän loruili ehkä ainoastaan siinä tarkoituksessa, että ehtisi tyhjentää likööri-pullon.
— Hän on ottanut eron miehestään, vai kuinka? Luulen, että hänen raha-asiansa ovat huonot. Mutta hän käy aina hyvin puettuna. Noin pari kuukautta sitten kohtasin hänet Via Babuinalla. Tiedätkö, kuka kenties tulee olemaan sinun seuraajasi? Tuo Monti… luultavasti et häntä tunne, hän on maanviljelijä, kookas, lihava, värittömän vaaleaverinen mies. Juuri tuona päivänä hän Via Babuinalla ajoi rakastajatartasi takaa. Tiedäthän, että heti huomaa, kun mies juoksee naisen perässä… Tuolla Montilla on paljo rahaa.
Hän lausui viime sanat kuvaamattomalla äänenpainolla, johon sekaantui kateutta ja inhoittavaa rahan himoa. Sitten hän melutta joi kolmannen lasin.
— Nukutko, Giorgio?
Giorgio ei vastannut, teeskennellen nukkuvansa, vaikka oli kuullut kaiken. Mutta hän pelkäsi, että Exili kuulisi hänen sydämensä tykytykset peitteen läpi.
— Giorgio!
Tämä oli heräävinään kevyestä uinahduksesta.
— Kuinka, oletko vielä täällä? Etkö jo mene?