— Herramme Jeesus Kristuskin sai kärsiä fariseusten vihasta — sanoi toissilmäinen päätään pudistaen. — Hän oli tullut näille maille tuomaan meille rauhaa ja yltäkylläisyyttä, ja nyt ovat he heittäneet hänet vankilaan!
— Oh, isä, älä ole pahoillasi — huusi Candia! Messias kyllä astuu ulos vankilasta, milloin hyväksi näkee, ja me saamme hänet nähdä täälläkin. Odota vaan.
Candia seisoi nojaten ovensa pieleen, vaivatta kantaen levollisen raskautensa taakkaa; ja hänen suurista harmaista silmistään loisti ääretön hilpeys.
Äkkiä kohosi polulta pihamaalle Albadora, tuo seitsemänkymmenenvuotias vaimo, joka oli synnyttänyt kaksikymmentä kaksi lasta; ja hengästyneenä hän viittasi vasemman niemen kohdalla olevaan rantaan päin ja ilmoitti:
— Tuolla alhaalla on lapsi hukkunut.
Candia risti rintansa. Giorgio nousi ja kiipesi parvekkeelle tarkkaamaan osoitettua paikkaa. Niemen rantasomerikolla, vallan lähellä kallioita ja tunnelia näki valkoisen pilkun: kenties liinavaate, joka peitti pientä vainajaa. Ryhmä ihmisiä oli kokoontunut paikalle.
Ippolita kun oli Elenan kanssa lähtenyt jumalanpalvelukseen Porton kappeliin, astui Giorgio uteliaana alas ja sanoi isäntäväelleen:
— Lähden tästä katsomaan.
— Miksi? — kysyi Candia — miksi tahdot hankkia itsellesi surullisen hetken?
Giorgio riensi polkua pitkin, saapui oikotietä rannalle ja kulki rantaa pitkin edelleen. Hieman hengästyneenä hän tuli paikalle ja kysyi: