— Ja kuinka päivä paahtoi.
— Ja sinulla oli niin paljon kukkia huoneessa…
— Olin itse varhain lähtenyt kotoa ja ostanut kaikki "Espanjan torin" kukat.
— Sinä viskelit päälleni joukottain ruusun terälehtiä, panit minulle niitä niin paljon kaulaan, hihoihin… muistatko?
— Muistan.
— Kun sitten kotona riisuin vaatteeni, löysin ne kaikki.
Ippolita hymyili.
— Ja kotia palatessaan mieheni huomasi yhden niistä hattuni pitsin poimussa.
— Niin, sinä sen kerroit.
— Sinä päivänä en enää lähtenyt kotoa. Yhäti sitä uudelleen ajattelin… Se on totta, se oli surullinen vuosipäivä.