— Saatpa nähdä, kuinka oivalliselta se maistuu.
Lapsellisen ahneesti hän täytti sillä lautasensa reunoja myöten ja nielaisi nopeasti ensi lusikalliset.
— En ole eläessäni syönyt mitään parempaa.
Ääneensä hän kutsui Candiaa häntä kiittääksensä.
— Candia! Candia!
— Maistuuko se sinulle, rouva?
— Kuinka se maistuu!
— Muuttukoon se sinussa terveeksi vereksi.
Ja raskaan vaimon kirkas nauru kaikui lempeään iltailmaan.
Giorgio näytti ottavan osaa tähän hilpeyteen. Hänen mielialansa äkillinen muutos oli ilmeinen. Hän kaatoi lasiinsa viiniä ja joi sen yhtenä siemauksena. Hän pakoitti itsensä voittamaan vastenmielisyytensä ruokaan, tuon vastenmielisyyden, joka viime aikoma oli käynyt niin voimakkaaksi, että punaisen lihan pelkkä näkeminen välistä hänelle kävi sietämättömäksi.