— Orvieto! Etkö koskaan ole ollut siellä? Kuvittelepa karstakivi-kallionhuipulla olevaa, surumieliseen laaksoon katsovaa kaupunkia, niin hiljaista, että se tuntuu asumattomalta: — ikkunat suljetut; harmaat kadut, joilla kasvaa ruohoa; kapusiinimunkki, joka kulkee torin poikki, piispa, joka astuu katetuista mustista vaunuista sairaalan edustalla, vanha, kyyryselkäinen palvelija vaununovella; torni, joka kohoaa valkoista, sateista taivasta kohti; tornikello, joka lyö hitaasti; äkkiarvaamatta, kadun päässä ihme: Tuomiokirkko.
Ippolita sanoi, hieman uneksivana, ikäänkuin hänellä silmiensä edessä olisi ollut tuon hiljaisen kaupungin näky:
— Mikä rauha!
— Olin siellä helmikuulla, ilma oli epävakaa kuten nyt, vuoroin sadetta, vuoroin päivänpaistetta. Viivyin siellä päivän; matkustin pois surullisena; vein mukaani tuon seudun surumielisyyden… Oi, mikä rauha! Olin aivan yksin ja ajattelin: jospa minulla olisi rakastajatar, tai pikemmin sisartunteinen rakastajatar, joka olisi täynnä hurskautta; tahtoisinpa tulla tänne, viipyä täällä kokonaisen kuukauden: huhtikuun; hieman sateisen, harmaan huhtikuun, jonka ilma olisi lauhkea ja jota kirkastaisi jokunen auringonvälkähdys. Viettäisinpä monta hetkeä sisällä tuomiokirkossa, itse kaupungilla ja lähistössä; menisin poimimaan ruusuja luostarien puutarhoista; menisin ottamaan nunnilta sokeroituja hedelmiä; joisin Est-Est-juomaa estruskilaisesta maljasta; ja rakastaisin yhä ja nukkuisin paljon pehmeässä vuoteessa, valkoisten neitseellisten verhojen takana.
Ippolita hymyili onnellisena tälle haaveelle. Hän sanoi vilpittömän välittömänä:
— Minulla on hurskas mieli. Vie minut Orvietoon.
Hän lyyhistyi kokonaan rakastajansa jalkojen juureen; hän tarttui hänen käsiinsä, ja äärettömän hellyyden valtaamana hän jo aavistuksissaan nautti tuosta levosta, tuosta rauhasta, tuosta surumielisyydestä:
— Kerro minulle edelleen.
Giorgio painoi pitkän suudelman hänen otsalleen puhtaan mielenliikutuksen pakosta. Sitten hän katseili häntä kauvan.
— Otsasi on niin kaunis, hän sanoi, ääni kevyesti värähdellen.